EU-konventti säilyttäisi kiertävän puheenjohtajuuden
Tulevaisuuskonventin 68 jäsentä on jättänyt aloitteen, jonka mukaan EU:n puheenjohtajuuden on jatkossakin kierrettävä jäsenmailla. Ehdotus ajaa myös Euroopan parlamentin sijoittamista yhteen paikkaan.Kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) ja EU-edustajan, brittiliberaali Andrew Duffin keräämät nimet edustavat isoa joukkoa 105 jäsenen konventissa. Allekirjoittajista 39 on konventin varsinaisia jäseniä.Paperin takana on edustajia yli puoluerajojen ja myös hakijamaista. EU-maat ovat hyvin edustettuna Espanjaa, Italiaa ja Saksaa lukuun ottamatta.Suomalaisista esityksen takana ovat kaikki muut paitsi EU-edustaja Esko Seppänen (vas.) ja hallituksen edustaja Teija Tiilikainen. Jälkimmäisen puuttuminen selittyy sillä, että Suomi on samaan aikaan valmistelemassa muiden pienten valtioiden kanssa omaa ehdotusta konventille.