Uutiset

Euroopan sotalapset kokoontuvat kesällä Ouluun

Euroopan sotalapset kokoontuvat kesäkuussa Oulussa järjestettävään kansainväliseen sotalapsikonferenssiin. Kokoontumisia aiotaan täst'edes järjestää vuosittain.Sotalapset ovat niitä, jotka toisen maailmansodan aikana siirrettiin kodeistaan sotaa pakoon ilman vanhempiaan. Suomesta evakuoitiin yli 70 000 lasta enimmäkseen Ruotsiin ja Tanskaan. Heistä pysyvästi Ruotsiin jäi 15 000 ja Tanskaan noin 500.Sotalapset ovat kymmenen viime vuoden aikana järjestäytyneet eri maissa. Järjestäytymisen päätarkoituksena on kerätä sotalasten kokemuksia ja muistoja tulevien sukupolvien käyttöön.Sotalasten valtakunnallisia keskusliittoja toimii ainakin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Britanniassa. Kansainvälinen kattojärjestö perustettiin viime vuonna, ja sen puheenjohtajaksi valittiin brittiläinen Martin L. Parsons.