Likud vahvisti hallitussovun syntymisen
Israelin pääministeri Ariel Sharon on saanut varhain aamulla viimeisteltyä sopimuksen koalitiohallituksen muodostamisesta Israeliin, kertoo Sharonin likud-puolue.Likud, keskustalainen shinui-puolue, oikeistolainen kansallinen uskontopuolue NRP ja äärioikeistolainen kansallinen unioni allekirjoittavat lausunnon mukaan sopimuksen myöhemmin tänään.Likud voitti tammikuun lopulla järjestetyt parlamenttivaalit, mutta puolue ei onnistunut saamaan enemmistöä parlamenttiin eli knessetiin. Uudella hallitusrintamalla on nyt 68 paikkaa 120-paikkaisessa parlamentissa.Palestiinalaiset varoittivat jo eilen, että kansallisen unionin ottaminen mukaan hallitukseen murskaa kaikki rauhanpyrkimykset.