Uutiset

Finnlinesin rahtaama alus kuljettaa sotatarvikkeita

Suomalaisen varustamon Finnlinesin rahtauksessa oleva takaporttialus Antares oli eilen Turkissa purkamassa Yhdysvaltain armeijan tarvikkeita mahdollista Irakin sotaa varten.- Finnlines on rahdannut Antareksen edelleen. Tiedämme, että se on rahdattu näihin kuljetuksiin. Emme ole ilmoittaneet mihin maahan. Se on näissä kuljetuksissa, mutta mehän emme itse sillä mitään kuljeta, sanoo Finnlinesin rahoitus- ja viestintäjohtaja Seija Turunen.Hän tähdentää, että Antares on ollut ulosrahdattuna jo muutaman viikon juuri Yhdysvaltain Irakin sotaa valmisteleviin kuljetuksiin.- Tämähän on meiltä ihan normaalia liiketoimintaa. Finnlinesilta on ainoastaan yksi laiva näissä kuljetuksissa. Tällaista liiketoimintaa ovat monet muutkin varustamot tehneet kautta maailman. Ei tämä ole hirveän iso asia. Kyse ei ole Suomen lipun alla olevasta laivasta.