Uutiset

Filatov epäilee Finnairin Viro-suunnitelmien eettisyyttä

Työministeri Tarja Filatovin (sd.) mukaan Suomi on tehostamassa valvontaa, jolla estetään ulkomaisen työvoiman syrjintää. Hän pitää eettisesti arveluttavina esimerkiksi Finnairin suunnitelmia käyttää virolaista henkilökuntaa Suomen reiteillä.- Valtionyhtiön hyvään henkilöstöpolitiikkaan ei voi kuulua tämäntyyppinen hintakilpailu. Suomessa tehtävästä työstä on maksettava Suomen sopimusten ja hintatason mukaista palkkaa, Filatov opasti Hämeenlinnan ja Riihimäen Suomi-Viro-yhdistyksen juhlassa.Filatov arvioi, että Suomen ja Viron välillä ei ole EU:n laajenemisen jälkeen tarvetta soveltaa työvoiman liikkumisen rajoittamismahdollisuuksia kuin kaksi vuotta. Työvoiman vapaa liikkuvuus toteutuisi näin keväällä 2006.Ulkomaalaisten työsuhteiden valvontaa selvitetään parhaillaan mm. kolmikantaisessa työryhmässä.