Kalliomäki: Keskustakin vastuulliseen taloudenhoitoon
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki pitää hyvänä keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen toivetta pysyä ajan tasalla talouden tilanteesta. Kalliomäen mukaan keskustan tähänastiset lupaukset ovat olleet katteettomia heittoja.- Paras tilanne olisikin, jos myös oppositio sitoutuisi tasapainottamaan esityksensä sen sijaan, että heittelee vain lupauksia ilmaan. Muutoinhan riskinä on todellakin vuoden 1991 toistuminen, Kalliomäki toteaa.Hänen mukaansa keskusta toteutti toista politiikkaa kuin millä oli vaalivoittoa hakenut.Jäätteenmäki vaati STT:n haastattelussa eilen valtiovarainministeriötä esittelemään uudet talousluvut myös oppositiolle. Jäätteenmäki kuvasi tilanteen olevan samanlainen kuin vuoden 1991 alussa, jolloin ennustettiin vielä kasvua. Vaalien jälkeen keskustalle esitettiin toisenlaiset talousluvut.