Columbian turman tutkinta takaisin lähtöruutuun
Columbia-avaruussukkulan tuhon tutkijat ovat keskittymässä jälleen siihen, oliko turman syynä sittenkin lähdössä sukkulan siipeen osunut esine.Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tutkijoiden mukaan sukkulan siipeen osunut kappale ei ollut välttämättä vaahtomuovista valmistettu eristeenpala, vaan se saattoi olla myös jäätä tai raskaampaa eristemateriaalia.Tuoreiden tietojen mukaan sukkula alkoi hajota ilmassa oletettua aikaisemmin. Columbian hajoaminen alkoi jo kuutisen minuuttia ennen yhteyden katkeamista, eli silloin kun sukkula oli vielä Kalifornian yläpuolella.Tuolloin irronneet pienet palaset ovat tutkijoiden mukaan palaneet ilmassa. Varsinaisena tuhoutumisen syynä on luultavasti vasemman siiven lämpökilven pieni murtuma.Sukkula hajosi ilmassa helmikuun ensimmäisenä päivänä, kun se oli palaamassa takaisin lennolta.