Siimes patistaa kuntia tonttimaan hankintaan
Asuntoasioista vastaava ministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) patistaa kuntia aktiiviseen tonttipolitiikkaan.Kunnat voisivat Siimeksen mukaan olla maapolitiikassa nykyistä rohkeampia. Kunnat käyttävät harvoin niille annettua valtaa esimerkiksi lunastusten toteuttamiseksi. Siimes myös arveli, että kunnat kohtelevat yhteistyöstä kieltäytynyttä maanomistajaa turhankin helläkätisesti.Valtio pyrkii vauhdittamaan kohtuuhintaisten arava-asuntojen rakentamista kahdella tänä vuonna tehdyllä uudistuksella. Vaikeimmaksi osoittautui aravalainojen korkojen alentaminen, jonka valtioneuvosto hyväksyi viime perjantaina.Toinen uudistus on maankäyttö- ja rakennuslain muutos, jonka eduskunta hyväksyi tammikuussa.Siimeksen mielestä uudistuksella voidaan lisätä kuntien mahdollisuuksia kaavoittaa yksityistä maata ja toteuttaa eheämpää yhdyskuntarakennetta.