Uutiset

Vantaalla isohko heroiinijuttu

Vantaan poliisi on saanut päätökseen tutkimukset isohkossa huumejutussa, jossa pääkaupunkiseudulle on levitetty noin 3,7 kiloa heroiinia. Rikosylikomisario Olli Kosken mukaan huume on peräisin Venäjältä. Levitetty huumemäärä on poliisin mukaan huomattava.Huumeliiga on pyörittänyt bisneksiään jo parin vuoden ajan Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Poliisi epäilee huumerikoksista noin pariakymmentä ihmistä, parhaillaan on vangittuna viisi henkilöä. Vangituista kolme on ulkomaalaisia.Poliisi on jutun tutkinnassa saanut virka-apua ulkomailta ja teettänyt kotietsintöjä muun muassa Virossa. Takavarikkoon huumetta ei kuitenkaan ole Suomessa tai muualla saatu.Heroiinia on tuotu Suomeen kahden kuriirin matkassa. Heroiini on ollut laadultaan sellaista, jota käytetään suonensisäisesti. Sen arvo katukaupassa on ollut noin puoli miljoonaa euroa.