Uutiset

Helsinki vähentää bussivuoroja kesällä ja syksyllä

Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL vähentää säästösyistä reilusti kaupungin sisäistä linja-autoliikennettä ensi kesänä ja syksynä. Sydänkesällä vuoroja supistetaan neljällä linjalla. Syysliikenteen alkaessa elokuun puolivälissä vuorovälit pitenevät jo kymmenellä linjalla.Lähinnä vähennykset koskevat keskustasta tai Kampista Länsi- tai Pohjois-Helsinkiin lähteviä vuoroja. Myös raitiovaunuvuoroihin kajoaminen on mahdollista. Muutokset johtuvat kaupungilta saatavien tariffimaksujen vähenemisestä peräti viidellä miljoonalla eurolla tänä ja ensi vuonna. Vuoroleikkauksilla on tarkoitus säästää 2,5 miljoonaa euroa vuodessa.Lippuhintojen korotuksia ei tälle vuodelle ole budjetoitu, mutta HKL ei sulje niidenkään mahdollisuutta pois. Taloutta yritetään paikata myös tehostamalla lipuntarkastuksia.