Kirjakaupat odottavat vauhdikasta alemyyntiä
Kirjakaupat odottavat alennusmyyntien sujuvan tänä vuonna vauhdikkaammin kuin viime vuonna. Ennakkomyynnin perusteella kirja-ale tulee painottumaan torstaina alkavaan myymälöissä tapahtuvaan alemyyntiin.- Merkkejä myymälöiden alennusmyynnin korostumisesta näkyi jo viime vuonna. Viime vuonna alennusmyyntien sujuvuutta heikensi euron käyttöönotto, joten tältä vuodelta voi odottaa parempaa myyntiä, kuvailee Suomalaisen kirjakaupan ostojohtaja Kristiina Rantanen.Parhaiten alennusmyynneissä käyvät kaupaksi yleensä lastenkirjat, sanakirjat ja yleisemmät tietokirjat. Kaunokirjallisuuden puolelta isoin menekki on klassikoilla sekä normaalimyyntienkin aikaan ostolistojen kärkisijoilla keikkuvilla dekkareilla.Alennusmyynnit jatkuvat kirjakaupoissa kolmisen viikkoa eli kuun vaihteeseen.