Uutiset

Sipsien myynti puolittui Ruotsissa

Sipsien myynti puolittui torstaina Tukholmassa Svenska Dagbladetin tekemän kyselyn mukaan. Lehden haastatteleman kauppiaan mukaan kuluttajat todennäköisesti kuitenkin unohtavat akryyliamidi-kohun viikonloppuun mennessä, ja sipsien myynti piristyy. Meneillään olevat jääkiekon MM-kisat vaikuttavat kauppiaan mielestä myös samaan suuntaan. Sipsivalmistaja OLW:n toimitusjohtaja Tomas Olsson ei ollut odottanut näin suurta myynnin romahtamista kohun vuoksi. Hän uskoi menevän kolme neljä viikkoa, ennen kuin myynti palaa normaalille tasolle. Kohu akryyliamidista alkoi Ruotsissa keskiviikkona, kun elintarvikevirasto kertoi myrkkyä syntyvän mm. sipsien valmistuksen yhteydessä.