Venepaikkojen kysyntä kiivaimmillaan
Veneilyharrastuksen suosio jatkaa kasvuaan tänäkin keväänä. Kaupunkien venepaikoista laaditaan uusia vuokrasopimuksia päivittäin, ja suosituimmat satamat ovat jo täyttyneet.Helsingissä ensimmäiset venepaikkahakemukset otettiin vastaan jo viime syksyllä, ja vapautuvia paikkoja on myönnetty uusille tulijoille helmikuusta lähtien. Parhailla paikoilla ja lukittavien porttien takana sijaitsevat laiturit ovat jo tulevaksi kesäksi käyttäjänsä löytäneet. Hajapaikkoja on tarjolla vielä muun muassa aivan kaupungin keskustassa sijaitsevalla Eläintarhanlahdella.Muualla Suomessa purrelleen saa laituripaikan tai poijun kesän ajaksi Helsinkiä helpommin. Suosituimmat venepaikat ovat kuitenkin muun muassa Oulussa, Turussa ja Tampereella kutakuinkin täynnä.