Uutiset

Sissien joukkohautoja löytyi Nepalissa

Nepalista on löytynyt ainakin kolme joukkohautaa, joista löydettiin 62 maolaississin ruumiit. Asiasta kertoivat viranomaiset.Poliisin mukaan joukkohautoihin on haudattu perjantain taisteluissa Dangin maakunnassa surmansa saaneita sissejä. Nyt löydettyjen hautojen myötä yhteenoton kuolonuhrien lukumäärä nousee yli 160:n. Uhriluvussa ovat mukana myös taisteluissa menehtyneet 84 poliisia ja kuusi siviiliä, joiden bussin sissit polttivat.Sissit ovat todennäköisesti haudanneet toverinsa ennen taisteluita valmiiksi kaivamiinsa hautoihin.Yli 3 000 ihmistä on saanut surmansa maolaississien ja hallituksen joukkojen välisissä yhteenotoissa sitten vuoden 1996. Uusien ruumislöytöjen myötä perjantain yhteenotosta tuli tähän mennessä verisin osapuolten välillä.