Liikennekuolemat kasvussa
Aiempaa useampi suomalainen menehtyi viime vuonna liikenneonnettomuuksissa. Tilastokeskuksen poliisilta keräämien ennakkotietojen mukaan liikenneonnettomuuksissa kuoli 425 ihmistä, mikä oli 36 enemmän kuin vuotta aiemmin.Liikennekuolemien määrä kasvoi erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Suhteellisesti suurinta kasvu oli ikäryhmässä 21-24-vuotiaat, minkä ikäisiä kuoli 38 eli kaksinkertaisesti aiempaan verrattuna.Alueellisesti eniten liikennekuolemia sattui Uudellamaalla, missä menehtyi 52 ihmistä. Seuraavaksi eniten kuolemia sattui Pirkanmaalla (47), Varsinais-Suomessa (46) ja Päijät-Hämeessä (34).Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä kehitys oli vuoteen 2000 verrattuna erityisen synkkä. Pirkanmaalla kuoli 24 ja Päijät-Hämeessä 22 ihmistä enemmän kuin vuonna 2000.