Uutiset

Ruotsissa surtiin murhattua Fadimea

Uppsalassa suruliputettiin keskiviikkona murhatun kurdinaisen Fadimen muistolle. Myös monilla muilla paikkakunnilla pidettiin muistotilaisuuksia Fadimelle, joka oli monesti puhunut kanssasisariensa vaikeasta tilanteesta. Poliisi alkoi iltapäivällä kuulustella isää, joka on jo tunnustanut maanantai-iltana tapahtuneen veriteon. Isä ja perheen muut miespuoliset jäsenet eivät hyväksyneet sitä, että Fadimella oli ollut ruotsalainen poikaystävä ja että hän halusi itse päättää omasta elämästään.Ruotsin siirtolaisministeri Mona Sahlinin mukaan Fadimen isän lisäksi syyllisiä ovat kaikki, jotka antavat hiljaisen tukensa ns. kunniamurhille.Monet Ruotsin kurdijärjestöistä ovat tuominneet murhan, jota perheen miesjäsenet pitävät välttämättömänä perheen kunnian palauttamiseksi. Kurdit huomauttavat, ettei ns. kunniamurha kuulu kurdien kulttuuriin.