Uutiset

Norjassa kovat tuomiot rasismimurhasta

Oslon käräjäoikeus tuomitsi torstaina 20-vuotiaan Joe Erling Jahrin 16 vuodeksi ja 22-vuotiaan Ole Nicolai Kvislerin 15 vuodeksi vankeuteen 15-vuotiaan Benjamin Hermansenin murhasta viime vuoden tammikuussa.18-vuotias tyttö Veronica Andreassen tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen osallisuudesta ja yllyttämisestä.Rikosta on sanottu Norjan ensimmäiseksi rasistiseksi murhaksi. Hermansonilla oli norjalainen äiti ja ghanalainen isä, ja kaikilla kolmella tuomitulla oli siteitä uusinatsijärjestöön.Jahr puukotti Hermansenia useita kertoja oslolaisen esikaupungin paikoitusalueella, minkä jälkeen Kvisler lähti seuraamaan häntä ja puukotti mm. selkään. Hermansen menehtyi vammoihinsa. Murha johti eri puolilla Norjaa suuriin mielenosoituksiin, joihin osallistuivat muun muassa silloinen pääministeri Jens Stoltenberg ja kruununprinssi Haakon.