Uutiset

Viron hallituskriisiin ei ratkaisua

Viron hallituskriisin viime hetken sovittelu epäonnistui maanantaina ja pääministeri Mart Laarin odotettiin jättävän eronpyyntönsä tiistaina. Pääministerin erotessa eroaa koko hallitus.Maanantaina kokoontuivat viimeisen kerran kolmen hallituspuolueen johtajat keskustelemaan poliittisesta tilanteesta. Valtiovarainministeri Siim Kallasin johtama Reformipuolue olisi ollut valmis jatkamaan hallitusyhteistyötä, mutta kumppanit pysyivät aikaisemmissa päätöksissään.Viron hallituskriisi on poliittisen luottamuksen kriisi, sillä käytännön asioiden hoitaminen sujuu hallitukselta edelleen hyvin eikä hallitusta kaatavaa yhtä suurta poliittista ongelmaa ole olemassa.Viron eroavan hallituksen muodostavat kolme puoluetta, jotka sopivat poliittisesta yhteistyöstä jo ennen vuoden 1999 parlamenttivaaleja.