Jugendin Riiasta Siguldaan,
barokin Vilnasta Trakaihin
Suven ja syksyn taitteessa kuuntelin Imants Kalninsin kuudennen sinfonian kantaesityksen Riian oopperassa. Liepajan filharmoninen orkesteri soitti mestarillisesti; kokonaisuutta täydensi sekakuoro Kamer, jonka tekstinä erottuivat Rabindranath Tagoren ja Vanhan testamentin psalmien uljaat säkeet.
Kalninsin sinfonian suvensini ja syyskelta helisivät ja pulppusivat yhä mielessä, kun seuraavana päivänä matkustin Siguldaan. Daugavalta puhaltavassa usvaisessa tuulessa tuoksui syys.
Latvialainen retki Riiasta Siguldaan on kuin liettualainen taival Vilnasta Trakaihin. Baltian eteläisimmän valtion linnasaarta vastaa alueen keskimmäisessä maassa linnavuori; järvien ryväs vaihtuu Gauja-joen laaksoon.
Jugendin Riika, barokin Vilna - kaikkialla astuu vastaan vuosisatainen eurooppalainen traditio. Siguldan maisemassa Baltian tarunhohtoisimmat luolat ja Turaidan ruusu johdattavat vieläkin kauemmas: legendojen ikiaikaiseen maailmaan.
Juuri siksi myös uuden sinfonian - eräissä kritiikeissä kansallissinfoniaksi mainitun - tuore kantaesitys soi parhaimmillaan kahdessa ulottuvuudessa. Se asettuu osaksi kestävintä patrioottista perinnettä, mutta samalla se kertoo liitosta väkevimmän universaalin runouden kanssa.
Eurooppa näyttäytyy mitä luontevimpana kannatinpylväänä baltialaisen minuuden rakentamiselle. Mutta tässä avautuu vasta koko kysymyksenasettelun lähtökohta. Ongelmia voi ryhtyä ratkaisemaan, kun taustat on hahmotettu jäännöksettömästi.
JOUKO GRÖNHOLM