Latvalan voitto kruunasi Toyotan merkkimestaruuden

NIKOS MITSOURAS
Jari-Matti Latvala lokakuun lopulla.
Jari-Matti Latvala lokakuun lopulla.

Heikki Kulta

Jari-Matti Latvalan MM-kauden ensimmäinen voitto kruunasi Tommi Mäkisen kipparoiman Toyotan ensimmäisen merkkimestaruuden 19 vuoteen.

Mäkinen menee rallihistoriaan ensimmäisenä niin kuljettajana kuin tallipäällikkönä maailmanmestaruuden voittaneena tähtenä.

Mäkisen ja Latvalan lisäksi merkkimestaruutta Australian finaalikisan jälkeen pääsi tuulettamaan myös ensi kaudeksi Citroenille siirtyvä Esapekka Lappi.

Ratkaisevasti voitoillaan Toyotaa MM-taistossa selässään kantanut ja vielä lauantain jälkeen rallia johtanut Ott Tänak ajoi päätöspäivänä ulos.

Näin Latvala nousi kakkossijalta kärkeen ja piti paikkansa loppuun asti.

Latvalalle voitto oli uran 18:s. Kaikkien aikojen tilastossa hän nousi Hannu Mikkolan rinnalle jaetulle kymmennenelle tilalle.

Edellisen kerran Latvala oli voittanut viime kauden alussa Ruotsissa.

Valmistajien mestaruuksia hänelle tuli liuta Volkswagenilla.

Ranska on nyt vienyt 15 kuljettajien titteliä peräkkäin. Sebastien Loebin yhdeksän mestaruuden ketjua on kuusi vuotta jatkanut nyt Sebastien Ogier.

Ogierille riitti Australiassa viideskin sija mainiosti pitämään M-Sportin Fordilla kilpailleen ranskalaisen MM-taiston kärkipaikalla. Ensi kaudella hän jahtaa seitsemättä titteliä Citroenin kanssa.

– En löydä sanoja kuvaamaan tunteitani, ikionnellinen Mäkinen kiitteli, kun täysosuma tuli toisella kaudella japanilaistiimin tallipäällikkönä.

– Olin jo menettänyt uskoni, että voittaisin tänä vuonna. Vaikeat olosuhteet pelasivat lopulta meidän piikkiimme, Latvala hehkutti.

Ogier voitti mestaruuden näiden valtakausiensa vähimmillä pisteillä. Hän aloitti kauden kolmella voitolla neljästä avauskisasta, mutta sen jälkeen täysosuma tuli enää Walesissa.

Eroa Hyundain Thierry Neuvilleen tuli lopulta 18 pistettä.

– Tämä oli uskomattoman tiukka kausi. Emme kuitenkaan luovuttaneet missään vaiheessa, Ogier summaili menestystään.

Lopputilanne 24/24 ek:n jälkeen

1. Jari-Matti Latvala Toyota 2.59.52,0

2. Hayden Paddon Hyundai –32,5 sekuntia

3. Mads Östberg Citroen –52,2

4. Esapekka Lappi Toyota –1.02,3

5. Sebastien Ogier Ford –2.30,8

6. Elfyn Evans Ford –3.05,1

7. Craig Breen Citroen –8.59,0

8. Pedro Heller Ford –22.28,5

9. Steve Glenney Skoda –27.01,8

10. Jourdan Serdridis Ford –35.14,1

Ek-ajat

Ek1, 8,77 km: Lappi 4.45,5, 2) Tänak –0,8, 3) Latvala –1,2.. 5) Neuville –2,1 .. 8) Ogier –2,6...10) Suninen –2,8.

Ek2, 14,12 km: Latvala 7.56,3, 2) Breen –0,5, 3) Lappi –1,2.. 6) Suninen –2,2.. 7) Tänak 3,8.. 10) Neuville –6,7, 11) Ogier –10,7

Ek3, 26,68 km: Östberg 12.49,0, 2) Breen –5,9, 3) Paddon –6,6, 4) Tänak –6,8, 5) Lappi –7,8, 6) Latvala –8,2, ...8) Suninen –12,2, 9) Neuville –14,0, 10) Ogier –17,9.

Ek4, 8,77 km: Tänak 4.43,5, 2) Lappi –0,1, 3) Östberg –1,0, 4) Ogier –1,0, 5) Latvala –1,3, 6) Neuville –1,9...8) Suninen –2,0.

Ek5, 14,12 km: Neuville 7.51,1, 2) Suninen –0,1, 3) Latvala –0,5.. 7) Ogier –1,6,8) Tänal –1,8..10) Lappi –22,9.

Ek6, 26,68 km: Breen 12.35,6, 2) Östberg –1,0, 3) Latvala –1,3, ...5) Lappi –3,3, 6) Tänak –13,0, 7) Ogier –14,2.. 9) Suninen –32,2, 10) Neuville –54.4.

Ek7, 1,27 km: 1) Ogier 1.23,4, 2) Tänak –0,7, 3) Lappi –1,7.. 6) Neuville –2,0... 8) Suninen –3,1, ...10) Latvala –4,1.

Ek8, 1,27 km: Tänak 1.23,0, 2) Ogier –0,2, 3) Neuville –0,8, ...5) Lappi –1,3, ...8) Latvala –2,1, ...10) Suninen –2,6.

Ek9, 13,13 km: Paddon 7.20,9, 2) Latvala –0,4, 3) Mikkelsen –1,4, 5) Tänak –2,3 ...7) Lappi –4,4.. 8) Ogier –9,1.. 10) Neuville –11,9, 11) Suninen –18,6.

Ek10, 28,83 km: Tänak 15.12,6, 2) Latvala –3,8, 3) Paddon –4,5, ...6) Lappi –8,4.. 8) Ogier –21,0, 9) Neuville –28,6 ...11) Suninen –37,1.

Ek11, 21,28 km: Tänak 11.32,3, 2) Latvala –1,7, 3) Mikkelsen –6,4, 4) Lappi –6,5.. 8) Ogier –19,4, 9) Neuville –25,7 ..10) Suninen –27,1.

Ek12, 1,99 km: Tänak ja Evans 1.33,1, 3) Lappi –0,2.. 5) Ogier –0,4 ..6) Suninen –0,7 ..9) Latvala –1,4, 10) Neuville –1,9.

– Craig Breen Citroen sai aikasakon jouduttuaan korjaamaan 12. erikoiskokeella autoaan ja myöhästyttyään aikatarkastusasemalta.

Ek13, 13,13 km: Paddon 7.16,8, 2) Latvala ja Tänak –0,1 ..7) Lappi –4,6, 8) Ogier –6,8, 9) Neuville –8,5 ..11) Suninen –11,8.

Ek14, 28,83 km: Tänak 15.01,4, 2) Latvala –4,0, 3) Mikkelsen –5,8, ...6) Lappi –12,0.. 8) Ogier –13,0, 9) Neuville –18,0 ..11) Suninen –24,3.

Ek15, 21,28 km: Lappi 11.32,5, 2) Tänak –0,7, 3) Paddon –1,0 ..5) Latvala 7,3.. 7) Ogier –11,2.. 9) Neuville –12,2 ...11) Suninen –23,2.

Ek16, 1,99 km: Tänak 1.32,2, 2) Evans –0,6, 3) Ogier –0,8, 4) Lappi –0,9.. 6) Neuville –1,4 ..8) Suninen –1,9, ...11) Latvala –2,3.

Ek17, 1,27 km: Tänak 1.23,1, 2) Paddon –1,6, 3) Neuville –1,7, 4) Ogier –2,0 ..5) Lappi –2,0, 6) Suninen –2,4, ...12) Latvala –10,3.

Ek18, 1,27 km: Neuville 1.24,1, 2) Suninen –0,3, 3) Evans –0,9.. 7) Tänak –5,6, ..10) Latvala –7,5, 11) Ogier –7,5 ..13) Lappi –8,7.

Ek19, 15,55 km: Latvala 9.38,1, 2) Mikkelsen –5,2, 3) Neuville –9,1, 4) Tänak –9,3.. 6) Ogier –14,3 ..10) Lappi –22,2, 11) Suninen –26,2.

Ek20, 19,27 km: Paddon 11.30,2, 2) Latvala –0,7, 3) Östberg –3,2, 4) Neuville –3,4.. 7) Ogier –5,9, 8) Lappi –8,7, 9) Tänak –18,3 ..10) Suninen –25,7.

Ek21, 7,16 km: Lappi 4.14,9, 2) Neuville –0,4, 3) Latvala –0,6, 4) Tänak –0,6.. 7) Ogier –4,0 ..9) Suninen –7,0.

Ek22, 15,55 km: Latvala 10.05,1, 2) Lappi –0,5, 3) Tänak –1,3 ..5) Suninen –6,4 ..9) Ogier –17,8

– Thierry Neuville Hyundai törmäsi puuhun.

Ek23, 19,27 km: Latvala 11.48,1, 2) Paddon –2,8, 3) Östberg –4,0, 4) Lappi –7,8, 5) Suninen –30,7, 6) Ogier –31,4.

– Teemu Suninen Ford keskeytti ja Ott Tänak Toyota ajoi ulos.

Ek24, 7,16 km / powerstage / bonuspisteet 5-4-3-2-1: Ogier 4.16,2, 2) Lappi –0,1, 3) Östberg –2,7, 4) Evans –3,0, 5) Latvala –4,2, 6) Paddon –4,6.

MM-pisteet

Kuljettajat

1. Sébastien Ogier 219 (mestari)

2. Thierry Neuville 201

3. Ott Tänak 181

4. Jari-Matti Latvala 128

5. Esapekka Lappi 126

6. Andreas Mikkelsen 84

7. Elfyn Evans 80

8. Hayden Paddon 73

9. Dani Sordo 71

10. Mads Östberg 70

11. Craig Breen 67

12. Teemu Suninen 54

13. Sébastien Loeb 43

14. Kris Meeke 43

15. Jan Kopecký 17

16. Pontus Tidemand 12

17. Henning Solberg 19

18. Simone Tempestini 4

19. Bryan Bouffier 4

20. Pedro Heller 4

21. Marijan Griebel 4

22. Kalle Rovanperä 3

23. Gus Greensmith 2

24. Lukasz Pieniazek 2

25. Chris Ingram 2

26. Steve Glenney 2

27. Pedro Heller 1

28. Yoann Bonato 1

29. Stéphane Lefebvre 1

30. Jourdan Serderidis 1

Valmistajat

1. Toyota 368 (mestari)

2. Hyundai 341

3. M-Sport Ford 324

4. Citroen 237

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.