Merkkimestaruus kihelmöi Mäkistä

Toyota on hyvin lähellä historiansa neljättä merkkimestaruutta MM-ralleissa. Tommi Mäkisen kipparoimalla japanilaistiimillä on kaksoisjohto ennen päätöspäivää Australian finaalikisassa.

MM-kolmonen Ott Tänak johtaa 21,9 sekunnin erolla tallikaveriinsa Jari-Matti Latvalaan, kun ajamatta on kuusi erikoiskoetta.

– Nyt näyttää erittäin hyvältä meidän kannaltamme. Meillä oli hieno päivä ilman mitään isompia ongelmia. Olosuhteet superspecial-pätkillä eivät olleet aivan tasapuoliset kaikille, mutta onneksi niillä ei ollut isompia vaikutuksia tilanteeseen, Mäkinen mietti lauantai-iltana.

– Kaikki kolme kuljettajaamme tekivät mainiota työtä, ja he kaikki tietävät, mitä vaaditaan sunnuntaina. Tällaisella tuloksella kauden päättäminen olisi mahtava juttu, Mäkinen painotti.

Toyota johtaa valmistajien sarjaa 12 pisteen erolla Hyundaihin ja 25 pisteen erolla Fordin M-Sportiin.

Toyotan viimeisin merkkimestaruus on vuodelta 1999.

Tänakilla on pienet mahdollisuudet kuljettajien titteliin, mutta käytännössä se vaatisi Sebastien Ogierin keskeytystä. Ogier on rallissa kuudentena minuutin ja 45 sekuntia virolaisen perässä.

Tänak tykitti pohja-ajan lauantaina kuudella erikoiskokeella kymmenestä. Latvalaa olosuhteet koettelivat, kun hän joutui päivän päätteeksi ajamaan lyhyet pätkät rankkasateessa.

Esapekka Lappi vei iltapäivällä yhden pätkän nimiinsä. Hän on 3,8 sekuntia nelossijasta.

– Meillä oli hyvä päivä. Auto tuntui hyvältä ja pystyin hyökkäämään vähäsen, jolla voitimme aikaa takaisin. Iltapäivällä revin hieman lisää eroa muihin. Sunnuntaina täytyy hallita hankalat pätkät ja kenties myös huono keli. Helppoa siitä ei tule, Tänak tuumaili.

– Meillä oli todella hyvä aamujakso. Auto toimi erinomaisesti ja nautin ajamisesta. Pystyin siinä parantamaan sijoitustani. Iltapäiväkin alkoi hyvin, mutta ehkä oli liian aggressiivinen renkaiden kanssa. Ne olivat hyvin kuluneet, ja siksi piti hieman hidastaa, joten hävisin aikaa. Silti olemme yhä toisena, joka täytyy nyt pitää maaliin asti, Latvala summaili.

Tilanne 18/24 ek:n jälkeen

1. Ott Tänak Toyota 2.07.52,0

2. Jari-Matti Latvala Toyota –21,9 sekuntia

3. Hayden Paddon Hyundai –26,3

4. Mads Östberg Citroen –46,6

5. Esapekka Lappi Toyota –50,4

6. Sebastien Ogier Ford –1.44,8

7. Elfyn Evans Ford –2.04,6

8. Thierry Neuville Hyundai –2.35,2

9. Teemu Suninen Ford –2.49,0

10. Craig Breen Citroen –6.26,8

Ek-ajat

Ek1, 8,77 km: Lappi 4.45,5, 2) Tänak –0,8, 3) Latvala –1,2.. 5) Neuville –2,1 .. 8) Ogier –2,6...10) Suninen –2,8.

Ek2, 14,12 km: Latvala 7.56,3, 2) Breen –0,5, 3) Lappi –1,2.. 6) Suninen –2,2.. 7) Tänak 3,8.. 10) Neuville –6,7, 11) Ogier –10,7

Ek3, 26,68 km: Östberg 12.49,0, 2) Breen –5,9, 3) Paddon –6,6, 4) Tänak –6,8, 5) Lappi –7,8, 6) Latvala –8,2, ...8) Suninen –12,2, 9) Neuville –14,0, 10) Ogier –17,9.

Ek4, 8,77 km: Tänak 4.43,5, 2) Lappi –0,1, 3) Östberg –1,0, 4) Ogier –1,0, 5) Latvala –1,3, 6) Neuville –1,9...8) Suninen –2,0.

Ek5, 14,12 km: Neuville 7.51,1, 2) Suninen –0,1, 3) Latvala –0,5.. 7) Ogier –1,6,8) Tänal –1,8..10) Lappi –22,9.

Ek6, 26,68 km: Breen 12.35,6, 2) Östberg –1,0, 3) Latvala –1,3, ...5) Lappi –3,3, 6) Tänak –13,0, 7) Ogier –14,2.. 9) Suninen –32,2, 10) Neuville –54.4.

Ek7, 1,27 km: 1) Ogier 1.23,4, 2) Tänak –0,7, 3) Lappi –1,7.. 6) Neuville –2,0... 8) Suninen –3,1, ...10) Latvala –4,1.

Ek8, 1,27 km: Tänak 1.23,0, 2) Ogier –0,2, 3) Neuville –0,8, ...5) Lappi –1,3, ...8) Latvala –2,1, ...10) Suninen –2,6.

Ek9, 13,13 km: Paddon 7.20,9, 2) Latvala –0,4, 3) Mikkelsen –1,4, 5) Tänak –2,3 ...7) Lappi –4,4.. 8) Ogier –9,1.. 10) Neuville –11,9, 11) Suninen –18,6.

Ek10, 28,83 km: Tänak 15.12,6, 2) Latvala –3,8, 3) Paddon –4,5, ...6) Lappi –8,4.. 8) Ogier –21,0, 9) Neuville –28,6 ...11) Suninen –37,1.

Ek11, 21,28 km: Tänak 11.32,3, 2) Latvala –1,7, 3) Mikkelsen –6,4, 4) Lappi –6,5.. 8) Ogier –19,4, 9) Neuville –25,7 ..10) Suninen –27,1.

Ek12, 1,99 km: Tänak ja Evans 1.33,1, 3) Lappi –0,2.. 5) Ogier –0,4 ..6) Suninen –0,7 ..9) Latvala –1,4, 10) Neuville –1,9.

– Craig Breen sai aikasakon jouduttuaan korjaamaan 12. erikoiskokeella autoaan ja myöhästyttyään aikatarkastusasemalta.

Ek13, 13,13 km: Paddon 7.16,8, 2) Latvala ja Tänak –0,1 ..7) Lappi –4,6, 8) Ogier –6,8, 9) Neuville –8,5 ..11) Suninen –11,8.

Ek14, 28,83 km: Tänak 15.01,4, 2) Latvala –4,0, 3) Mikkelsen –5,8, ...6) Lappi –12,0.. 8) Ogier –13,0, 9) Neuville –18,0 ..11) Suninen –24,3.

Ek15, 21,28 km: Lappi 11.32,5, 2) Tänak –0,7, 3) Paddon –1,0 ..5) Latvala 7,3.. 7) Ogier –11,2.. 9) Neuville –12,2 ...11) Suninen –23,2.

Ek16, 1,99 km: Tänak 1.32,2, 2) Evans –0,6, 3) Ogier –0,8, 4) Lappi –0,9.. 6) Neuville –1,4 ..8) Suninen –1,9, ...11) Latvala –2,3.

Ek17, 1,27 km: Tänak 1.23,1, 2) Paddon –1,6, 3) Neuville –1,7, 4) Ogier –2,0 ..5) Lappi –2,0, 6) Suninen –2,4, ...12) Latvala –10,3.

Ek18, 1,27 km: Neuville 1.24,1, 2) Suninen –0,3, 3) Evans –0,9.. 7) Tänak –5,6, ..10) Latvala –7,5, 11) Ogier –7,5 ..13) Lappi –8,7.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.