Vilanderin kahdeksas Le Mans vaikeassa kelissä

Veikko Wahlroos
Toni Vilander arkistokuvassa.
Toni Vilander arkistokuvassa.

Toni Vilander starttaa tänään kahdeksanteen Le Mansin 24 tunnin kisaan GTE-Pro -luokan seitsemänneltä paikalta.

Kankaanpääläinen urakoi vuorokauden kestävän klassikkokisan Risi Competizione -tallin Ferrari 488:lla yhdessä Giancarlo Fisichellan ja Matteo Malucellin kanssa.

Luokan paalun nappasi Ganassi Fordin kolmikko Joey Hand, Dirk Müller ja Sebastien Bourdais. Vilanderin viime vuonna edustaman AF Corse -tallin Ferrarille aika-ajo toi kolmannen ja kuudennen lähtöpaikan. Kolmosruudussa ovat Gianmaria Bruni, James Calado ja Alessandro Pier Guidi.

Aika-ajossa vaikeissa oloissa Fisichella pyörähti radalta ja aiheutti punaiset liput, mikä selittää osaltaan jäämisen seitsemänneksi.

– Oli hankalaa päästä kunnolla rytmiin, kun satoi koko ajan, ja testiohjelma häiriintyi pahasti. Tunne autossa on aika luottavainen, mutta on vaikeaa määritellä, missä menemme muihin verrattuna. Toivottavasti kisa ajetaan kuivalla kelillä, vaikka näyttää kyllä, että sää jatkuu samanlaisena, Vilander linjaili.

– Oli hyvä saada vetää viimeinen aika-ajo illalla, kun sateessa sai siten tuntumaa kaikkein vaikeimmista oloista.

Ison luokan aika-ajoa hallitsivat Porschet. Paalun vei kolmikko Romain Dumas, Neel Jani ja Marc Lieb ennen Mark Webberiä, Brendon Hartleya ja Timo Bernhardia.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.