Hamilton sivusi voittoennätystä – jo seitsemäs Unkarista

EPA/Tibor Illyes
Lewis Hamilton
Lewis Hamilton

Heikki Kulta

Budapest

Lewis Hamilton runttasi jo seitsemännen täysosumansa Unkarissa, kun onnistui ajamaan paalumies Max Verstappenin kiinni ja ohittamaan hollantilaisen neljä kierrosta ennen maalia.

Seitsemään voittoon Hamilton on pystynyt myös Kanadassa. Seitsemän voittoa samassa kisassa on myös ennätys. Michael Schumacher voitti seitsemän kertaa Ranskassa ja Kanadassa.

Verstappenille uran ensimmäinen paalukisa alkoi lupaavasti, mutta tällä kertaa Mercedeksen strategiaosasto James Vowlesin johdolla onnistui Red Bullin virkaveljiään paremmin.

Hamilton vaihtoi kahden pysähdyksen taktiikkaan ja latasi sitten uusilla keskikovilla renkailla sekunnin kovempaa jokaisella kierroksella kuin Verstappen kuluneilla kovilla kumeillaan. Verstappen kuittasi bonuspisteen nopeimmasta kisakierroksesta, jonka hän teki lopussa haettuaan uudet renkaat.

Valtteri Bottaksella oli toinen perin epäonninen kisa peräkkäin. Hamiltonin voitolla ja kahdeksannen sijan tuomilla neljällä pisteellä Bottas piti MM-sarjan kakkospaikkansa. Verstappen on tosin enää seitsemän pisteen päässä.

Kimi Räikkönen nousi kahdeksanneksi MM-sarjassa nostettuaan Alfa Romeon seitsemänneksi kisassa ja pidettyään Bottaksen lopussa takanaan.

Unkarin Grand Prix

70 kierrosta / 306,630 km

Ilma 26 / rata 47 astetta

1. Lewis Hamilton Mercedes 1.35.03,796 (keskinopeus 193,532 km/t)

2. Max Verstappen Red Bull –17,796 sekuntia

3. Sebastian Vettel Ferrari –61,433

4. Charles Leclerc Ferrari –65,250

5. Carlos Sainz Jr McLaren –1 kierros

6. Pierre Gasly Red Bull –1 kierros

7. Kimi Räikkönen Alfa Romeo –1 kierros

8. Valtteri Bottas Mercedes –1 kierros

9. Lando Norris McLaren –1 kierros

10. Alexander Albon Toro Rosso  –1 kierros

11. Sergio Perez Racing Point –1 kierros

12. Nico Hülkenberg Renault –1 kierros

13. Kevin Magnussen Haas –1 kierros

14. Daniel Ricciardo Renault –1 kierros

15. Daniil Kvjat Toro Rosso –2 kierrosta

16. George Russell Williams –2 kierrosta

17. Lance Stroll Racing Point –2 kierrosta

18. Antonio Giovinazzi Alfa Romeo –2 kierrosta

19. Robert Kubica Williams –3 kierrosta

Keskeytys

Romain Grosjean Haas 49 kierrosta

Nopein kierros:

Max Verstappen Red Bull 1.17,103 (keskinopeus 204,552 km/t) - kierros 69

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.