Brawn patistaa Ferraria ja Vetteliä parannuksiin

Heikki Kulta

F1-maailman moottoriurheilujohtaja Ross Brawn antaa faneille joululahjaksi vinkit, mitä ensi vuonna on luvassa.

F1.com -verkkosivujen haastattelussa Brawn uskoo Lewis Hamiltonin pitävän vahvasti pintansa.

– Lewis oli aivan poikkeuksellisen hyvä menneellä kaudella. Luultavasti se oli yksi hänen kaikkein parhaista vuosistaan. Virheitä ei tullut – ei ainakaan sellaisia, joita muistaisin. Hän voitti kisoja, joita hänen ei olisi pitänyt voittaa. Sitä enempää ei voi pyytää keneltäkään kuljettajalta.

– Lewis teki joitain aivan tyrmääviä kierroksia, ja tarjosi joitain poikkeuksellisen upeita suorituksia. Sitä parempaa en ole koskaan nähnyt häneltä. Lewis tuntuu olevan niin hyvin sinut itsensä kanssa ja löytäneen mukavan tasapainon elämässään, mikä heijastuu hänen suorituksissaan.

– Jos tekee vertauksen laatuviineihin, Lewis on parhaimmillaan, eikä vielä liian ikääntynyttä.

Hamiltonin kahdella kaudella MM-taistossa haastanut Sebastian Vettel lähtee kauteen hieman erilaisista asemista, kun tallikaveriksi Kimi Räikkösen paikalle tulee nuori Charles Leclerc.

– Ferrari pääsi lähemmäs kumpaakin mestaruutta sitten vuoden 2012. Korskuva Ori kiiti pitkään sillä tavoin, että näytti kuin he olisivat vihdoin katkaisseet pitkät tappioputkensa niin valmistajien kuin kuljettajien MM-sarjassa.

– Jälleen kuitenkin se haaste oli liikaa, mistä voi syyttää sekä Ferraria että Vetteliä. Nyt talven aikana he järjestäytyvät uudelleen tullakseen takaisin entistä vahvempana. Vettelillä on uutena haasteena tulokaskuski Leclerc ystävänsä Räikkösen sijasta.

– En kuvittele, että Charles olisi yhtä tottunut erilaisiin tilanteisiin kuin Kimi. Kimi on ihan oma itsensä, eikä pidä käsittää tätä väärin, mutta mielestäni hän tiesi, miten maa makaa tiimissä.

– Charles on ollut aika vakuuttava. Hänellä ei kuitenkaan ole ollut niin rankkaa vertailukohtaa kuin mitä tulee vastaan 2019. Ferrarilla ajaminen tietää valtavaa painetta ja hän joutuu paineisiin ajaa moninkertaista maailmanmestaria vastaan. Se tarkoittaa melkoisen haastavaa kautta.

– Sebastianilla oli sekava kausi. Hänellä oli joitain erinomaisia esityksiä ja hänellä oli iso rooli tiimin viemisessä eteenpäin, mutta lopulta Sebastian ja tiimi eivät pystyneet tekemään tulosta. Heillä oli vahva vuosi, mutta heidän on pystyttävä ottamaan seuraava kehitysaskel ja tekemään se tulos – niin Sebastianin kuin tiiminkin.

– En tunne tiimin dynamiikkaa tai kemiaa, enkä Sebastianin ja tiimin välisten suhteiden toimimista. Hän teki pari virhettä, mikä oli valitettavaa, mutta kuljettajille sitä voi sattua. Tiimi tuntui ottaneen väärän suunnan teknisesti muutamassa kisassa, ja palasivat lopulta vanhaan kehitysversioon, mikä korjasi heidän suorituskykynsä.

– Kuljettajana pitää olla tiiviisti mukana noissa jutuissa, etkä voi jäädä puolueettomaksi matkustajaksi. Muistan omat aikani Ferrarilla, ja jos meillä oli jotain epävarmuuksia, Michael Schumacher oli saman tien kolkuttamassa ovelleni puhuaksemme niistä. Hän vietti paljon aikaa insinöörien kanssa ja paiski hommia, kunnes kaikki oli taas kohdallaan. Sellainen motivoi tiimiä ja voi toimia sytykkeenä tiimille tarkastella asioita erilaisesta näkövinkkelistä.

– Ero menestyksen ja epäonnistumisen välillä tulee usein hyvin pienistä asioista. En usko, että Vettelin tai tiimin täytyy muuttaa mitään kovin dramaattisesti. On vain hiottava ja kiillotettava niitä hieman.

Toimittaja Lawrence Barretton haastattelussa Brawn nostaa myös Max Verstappenin mestariehdokkaiden joukkoon.

– Olemme nähneet Maxin kypsyneen merkittävästi omassa lähestymistavassaan menettämättä hitustakaan nopeudestaan tai aggressiivisuudestaan. Kiivaus vain kertoo hänen hyökkäysmentaliteetistaan. 2018 oli iso edistysaskel Maxille. Oikeassa autossa ja oikeassa tiimissä hän on varmuudella mestariainesta.

– Max on tietty mittatikku tiimissään 2019. Sellainen on aina eduksi tallille varmistamassa tarvittavaa jatkuvuutta. Jos autossa on ongelmia tai jotain muuta menee pieleen, on hyvä, että tuntee kuljettajan ja tietää, miten hänen sanomisiaan pystyy parhaalla tavalla hyödyntämään kussakin tilanteessa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.