Kommentti: Formuloiden Muhammad Ali

Jori Liimatainen

Kolumni 14.9. Ferrarin sikariportaan päämiehiin kuuluva Gino Rosato on tunnetusti Kimi Räikkösen lähimpiä ystäviä ratavarikoilla. Robin Räikkösen toinen nimi Ace on hänen keksintöään.

Torstaina Rosato ihastui Räikkösen hurtista huumorista lehdistötilaisuudessa, missä suomalaiskuski joutui tekemään tiliä lähdöstään Ferrarilta ja siirtymisestään ensi kaudeksi Sauberille.

Rosaton mukaan Räikkönen esiintyi median edessä yhtä tyrmäävän ihailtavasti kuin Muhammad Ali aikanaan ennen MM-otteluaan George Foremania vastaan.

Tapahtumien kulkua Räikkönen ei lähtenyt selvittämään. Hän kertoi saaneensa tiedon Ferrarin päätöksestä Monzassa ja sen jälkeen käynnistyivät sitten nopeasti hoituneet neuvottelut Sauberin kanssa.

Tallipäällikkö Maurizio Arrivabene kertoi ratkaisusta torstaina Räikköselle. Kimin paikan perivä Charles Leclerc puolestaan sai valinnastaan lauantai-iltana.

Sauberille Räikkösen tietä tasoitti tiimimanageri Beat Zehnder, joka on ollut suomalaiskuskin luottomiehiä kaikki nämä vuodet. Hänen kauttaan neuvottelut käynnistyivät sitten jo heti Monzassa.

Zehnder luokitteli Räikkösen pestaamisen juuri sellaiseksi tempuksi, jonka talli tarvitsi nostaakseen tuntuvasti asemiaan ensi kaudella.

Ja huippukunnossa suomalaisveteraani varmasti pysyy, kun valmennuksesta vastaavat hänen F1-uransa molemmat kuntotreenarit Josef Leberer ja Mark Arnall...

Heikki Kulta

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.