Kuskimarkkinat
kiinni kuukaudeksi

Turun Sanomat, Shizuoka

HEIKKI KULTA

McLarenin johtaja Ron Dennis on vahvistanut, ettei aio tehdä ratkaisuja Fernando Alonson jatkamisesta tallissa ennen tämän kauden päättymistä.

Samalla Renault, Williams ja Toyota joutuvat siirtämään omat ensi vuoden kuskivalintansa kuukaudella eteenpäin lokakuun loppupuolelle.

Kartoitetaanpa tilanne.

Alonsolla on kolme vaihtoehtoa: 1) jatkaa McLarenilla, mikä ainakin mestarina varmasti olisi kaikille osapuolille kätevää. 2) pitää palkallinen välivuosi ja vaihtaa tallia vuodeksi 2009. 3) Vaihtaa tallia, jolloin McLaren voisi Turun Sanomien tietojen mukaan vaatia jopa 50 miljoonan dollarin siirtokorvausta sopimuksen purkamiseksi.

Ferrarilta paikka Alonsolle voisi olla luvassa aikaisintaan kaudeksi 2009. Renault haluaa kuitenkin espanjalaisen vähintään kahden vuoden sopimuksella. Toyotalle tai Red Bullille Alonson siirto olisi mahtava pr-temppu talven ja alkukauden ajaksi - mutta ei enää, kun tulokset hiipuisivat kärkikvartetin alapuolelle.

Kimiä ei kiinnosta

Kimi Räikköseltä udeltiin torstaina Japanin GP-varikolla, miten hän suhtautuisi Alonson mahdolliseen siirtymiseen tallikaverikseen.

- Ei se minun kohdallani muuttaisi mitään. En usko, että niin muutenkaan tapahtuu. En ole koskaan ollut siinä asemassa, että voisin päättää, kuka on tallikaverini. En todellakaan välitä, kuka siinä ajaa. Ei se minun elämääni vaikuta. Älkää kysykö minulta Alonsosta. En välitä vastata häntä koskeviin kysymyksiin. Ei minulla ole mitään häntä vastaan, mutta en ole täällä puhumassa hänestä.

Felipe Massaa on työnnetty koko Todtin perheen kanssa jo Toyotalle, jotta tallipäällikön karsastama Alonso saataisiin Ferrarille.

Massalta kysyttiin Toyota-huhusta ja Alonson siirrosta?

- Tyhmä kysymys. Minulla on sopimus Ferrarin kanssa ja tietääkseni myös Kimillä on pitkä sopimus, joten Alonsolle ei löydy paikkaa tähän talliin, brasilialainen kuittasi.