Sateen uhri Rosberg
löysi sentään säädöt

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA

Williams vakiinnuttaa asemiaan keskiryhmän kärjessä.

Nico Rosberg ajoi sateen katkaisemana päätöspäivänä Malesian testeissä 104 kierrosta ja oli tuloslistalla neljäntenä. Varsinaiset näytteet FW29 -autojen nopeudesta tykitti Alex Wutz kahtena ensimmäisenä testipäivänä.

Rosberg ajoi heikommissa keleissä kaksi viimeistä päivää.

- Ekana päivänä takertelimme oikean balanssin löytämisessä. Kaiken kaikkiaan oli hankaluuksia säiden kanssa. Alex Wurzilla oli kiistatta paremmat kaksi päivää. Kuitenkin onnistuin löytämään toimivat säädöt, Rosberg ruoti perjantaina.

- On selvä, että meidän on saatava aika-ajossa enemmän irti autostamme. Melbournessa luulin, että se olisi johtunut renkaista, mutta nyt täällä näyttää, että syy onkin painonjakautumassa.

Vuosi sitten Rosberg nappasi Malesian kisasta uransa toistaiseksi parhaan lähtöruudun karautettuaan Williamsin peräti kolmanneksi. Kisa loppui kuitenkin lyhyeen moottoririkon vuoksi.