Ralli

Kalle Rovanperä teki historiaa Viron MM-rallissa – "Tämä merkitsee paljon"

Timo Anis

Tarto/Helsinki

Toyotan Kalle Rovanperä otti uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton, kun nuori jyväskyläläinen ajoi sunnuntaina päättyneen Viron MM-rallin voittoon.

Rovanperä karkasi muilta lauantaiaamun erikoiskokeilla ja pystyi sen jälkeen hallitsemaan tilannetta. Ykköstila heltisi lopulta 59,9 sekunnin erolla ennen Hyundain Craig Breeniä. Kolmanneksi sijoittui Hyundain Thierry Neuville.

– Tuntuu todella hyvältä. Tämä merkitsee paljon varsinkin tällaisen vaikean kauden jälkeen. Paljon on ollut vastoinkäymisiä, vaikka on tuntunut, että itse olemme suorittaneet tosi hyvällä tasolla koko ajan. Nyt se sitten palkittiin, 20-vuotias Rovanperä hehkutti.

Viilipyttymäinen nuorukainen ei ottanut sunnuntaina paineita ja selvitti kuusi erikoiskoetta tyylikkäästi läpi.

– Yllättävän vähän oli perhosia vatsassa. Tulin aika rauhallisin mielin. Se oli sellaista normaalia tekemistä, ei tuntunut missään vaiheessa jännältä, Rovanperä selvitti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Se on ihan fakta, että kun voitto tulee, niin helpottaa pakostikin. Ei tarvitse enää miettiä sitä ensimmäistä.

Riisti ennätyksen tallipomoltaan

Rovanperästä tuli rallin MM-sarjan kautta aikain nuorin osakilpailuvoittaja. Edellinen ennätys oli Toyotan nykyisen tallipäällikön Jari-Matti Latvalan nimissä vuoden 2008 Ruotsin osakilpailusta.

– Mahtavaa, että Kalle jatkoi perinnettä tämän osalta. En voisi olla Kallesta ylpeämpi, Latvala herkisteli.

– Se on hieno lista nähdä nyt: (Henri) Toivonen, Latvala ja nyt Rovanperä.

Nuoren Toyota-tähden voiton myötä katkesi myös historian pisin kuiva kausi suomalaiskuskien osalta. Edellisen MM-osakilpailuvoiton ajoi vuoden 2018 marraskuussa Australiassa Latvala. Tätä ennen MM-sarjan historian alusta vain kaudella 1995 ei ole nähty sinivalkoisia voitonjuhlia.

– Tämä nostattaa varmasti rallifiilistä ja huumaa Suomessa. Tuo aika välissä tuntui valtavan pitkältä. Näin saadaan varmasti myös lisää uusia lupaavia kuskeja.

Myös Pajari juhli Virossa

Neljänneksi sijoittunut Toyotan Sebastien Ogier vankisti asemiaan kuljettajien MM-sarjan johdossa. Myös Toyotan ylivoimainen johtoasema valmistajien sarjassa säilyi. Latvalan johtama tiimi on ottanut nyt viisi voittoa putkeen.

– Meillä on ollut todella mahtava jakso, mutta se ei tarkoita vielä mitään. Ollaan kuitenkin matkalla tavoitteeseen, mutta vielä sitä on jäljellä aika paljon, Latvala sanoi.

– Pitää vain muistaa jatkaa kovaa työntekoa ja pitää tiimi sekä kuljettajat hyvässä fiiliksessä.

Myös pienemmissä luokissa Virossa nähtiin suomalaismenestystä. Sami Pajari ajoi voittoon MM-sarjan junioreiden luokassa ja Mikko Heikkilä oli puolestaan kolmas WRC3-luokassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sebulon
Upeaa
Loistava roolimalli Suomen nuorisolle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Upeaa
Kyllä.
Näkisin kylläkin toisaaalta senkin puolen Kallessa - ihminenhän Kallekin on, kuten me muutkin autoilijat - että hän ei . . . sanoisinko . . . jostain syystä aivan kybällä nyt ole pystynyt vastaamaan siihen potentiaaliin, joka hänessä kuitenkin on aistittavissa, vaikka kaikki me televisiovastaanottimiemme ääressä tätä olemme odottaneet ja nyt todistamme vakuuttavasti hänen porhaltavan autoilumaailman huippukärjen tuntumaan, mistä on hyvä jatkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Upeaa
"Loistava roolimalli Suomen nuorisolle."
En mitenkään vähättele Kalle Rovanperän suorituksia ja ansaittuja saavutuksia.
Ehkä ajatustapani on väärä kun ajattelen että kun ajaa rallia niin olisi loistava roolimalli.
Henkilönä kyllä hyvä roolimalli mutta ei välttämättä siksi että "kaahailee" autolla lujaa.
Tämä siksi että valitettavan usein saa lukea onnettomuuksista ja etenkin nuorien aiheuttamana.
Tarkoitan että auto täynnä nuoria ja vauhtia aivan liikaa. PAM ja ikävä uutinen.
Kyllähän vanhemmillakin ihmisillä esiintyy samanlaista käytöstä.
Joten tuon vuoksi minusta on hieman arveluttavaa tuo "roolimalli".
Rallien ansiosta autojen tekniikka ja turvallisuus ovat kohentuneet joten en ole rallivastainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Upeaa
Hima-Hönö: Olen samaa mieltä kanssasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.