Jalkapallo

Latonen jatkaa ensi kaudellakin TPS:n keskikentällä

Jari Laurikko
Joakim Latonen teki TPS:n kanssa jatkosopimuksen.
Joakim Latonen teki TPS:n kanssa jatkosopimuksen.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Joakim Latonen on solminut kauden 2021 kattavan sopimuksen TPS:n kanssa. 22-vuotias Latonen nousi TPS:n edustusjoukkueeseen kaudeksi 2018, jolloin hän pelasi yksitoista liigaottelua.

Viime kaudella jalkapalloliigassa Latonen pelasi TPS:n paidassa 18 ottelua ja viimeisteli liigauransa ensimmäisen maalin kauden 2020 päätöskierroksella KuPS:n verkkoon.

– Näin jo viime vuonna treenissä, että hän on hyvässä kunnossa ja taitava, mutta hän oli ehkä vähän väärässä roolissa. Hän näytti ensin reservijoukkueessa osaamistaan ja nousi sitä kautta loppukaudesta yhdeksi meidän tärkeimmistä pelaajistamme. Hän ei ole mielestäni parhaimmillaan laituri eikä kymppipaikan pelaaja, vaan parhaiten hänelle sopii keskikentän kasipaikka. Olen puhunut Joken kanssa useaan kertaan viime viikkojen aikana, ja hän on täysin sitoutunut meidän projektiimme tästä eteenpäin, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson vakuuttaa.

Latonen on alun perin kaarinalaisen KaaPon kasvatteja, mutta hän siirtyi TPS:n junioreihin kaudeksi 2015. Hän nousi TPS:n edustusjoukkueeseen TPS:n P20-ikäluokan joukkueesta, joka juhli Suomen mestaruutta kauden 2017 päätteeksi.

Maalivahti Santeri Aaltosen kanssa TPS on tehnyt kuukauden mittaisen väliaikaisen sopimuksen, joka kattaa TPS:n Suomen cupin alkulohko-ottelut. TPS-leirissä toivotaan, että Aaltosen kanssa syntyisi pian sopimus koko loppukaudesta 2021.

Aaltonen siirtyi TPS:ään viime kaudeksi FC Hakasta. Hän on alun perin SalPan kasvatteja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.