Ykkönen

TPS jatkoi laitapuolustajansa sopimusta – avovaimo allekirjoitti samaan aikaan sopimuksen naisten joukkueeseen

Jane Iltanen
Juri Kinnunen jäi viime kaudella erittäin pieneen rooliin palattuaan TPS:ään, mutta jatkaa seuran riveissä Ykkösessä. Kuva kauden 2018 paikallisottelusta Interiä vastaan.
Juri Kinnunen jäi viime kaudella erittäin pieneen rooliin palattuaan TPS:ään, mutta jatkaa seuran riveissä Ykkösessä. Kuva kauden 2018 paikallisottelusta Interiä vastaan.

Laitapuolustaja Juri Kinnunen jatkaa TPS:n riveissä Ykkösessä. 30-vuotias Kinnunen pelasi turkulaisseurassa kausina 2014–2018 ja valittiin kaudella 2017 Ykkösen parhaaksi puolustajaksi.

Sen jälkeen helsinkiläislähtöinen pakki pelasi KPV:ssä, mutta palasi Turkuun kesken viime kauden. Peliminuutit ja vastuu liigassa jäivät kuitenkin vähiin.

– Aina kun joukkue tippuu alemmas, siinä pitää vähän aikaa keräillä itseään. Kun mietin rauhassa, päädyin siihen, että haluan pelata vielä jalkapalloa tosissani, Kinnunen totesi TPS:n tiedotteessa.

Myös Kinnusen avovaimo Laura Wentjärvi allekirjoitti maanantaina sopimuksen Kansallisesta liigasta pudonneen TPS:n naisten edustusjoukkueen kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.