TPS

Kabineteissakin putoamisensa varmistanut TPS solmi ensimmäisen jatkosopimuksensa

Jori Liimatainen
Rasmus Holma on aiemmilla kausillaan ollut erittäin korttiherkkä, mutta menneellä kaudella ainoa varoitus tuli viimeisessä liigaottelussa.
Rasmus Holma on aiemmilla kausillaan ollut erittäin korttiherkkä, mutta menneellä kaudella ainoa varoitus tuli viimeisessä liigaottelussa.

TPS:n putoaminen Ykköseen varmistui tiistaina, kun kaikille liigaseuroille myönnettiin liigalisenssi. Keskiviikkona seura kertoi ensimmäisestä jatkosopimuksesta ensi kaudeksi, kun puolustuksen johtohahmoihin kuuluva toppari Rasmus Holma allekirjoitti kahden vuoden jatkon.

Inter-kasvatti Holmalle kausi on TPS:ssä jo seitsemäs.

– Tintti (päävalmentaja Jonatan Johansson) soitti melkein heti kauden päättymisen jälkeen ja hän teki selväksi, että tarjolla on iso rooli ja asema joukkueessa. Olen ajatellut asian niin, että nyt pitää keskittyä pelaamiseen, kun siitä nauttii, Holma totesi TPS:n sivuilla.

Urheilujohtaja Mika Laurikaisen mukaan TPS julkaisee lisää sopimuksia joulun jälkeen.

Lue myös: Lisenssikomitea vei TPS:n viimeisen toivon liigapaikasta – Ykköseen se joutuu lähtemään takamatkalta

Lue myös: Mika Laurikaiselle paluu Tepsiin oli sydämen asia – "Tämä oli looginen jatkumo urallani"

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.