Sami Haltia palaa TPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Shoja Lak
Sami Haltia palaa päävelmentajaksi kahden vuoden tauon jälkeen.
Sami Haltia palaa päävelmentajaksi kahden vuoden tauon jälkeen.

Sami Haltia palaa kahden kauden tauon jälkeen takaisin TPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Haltia on solminut seuran kanssa kauden 2020 kattavan sopimuksen.

Haltia valmensi TPS:n naisten naisten edustusjoukkuetta vuosina 2014-2017. Hän palautti TPS:n naiset mitalijoukkueeksi 31 vuoden tauon jälkeen, kun seura voitti SM-hopeaa kauden 2016 päätteeksi. TPS voitti Haltian johdolla tuolloin koko seurahistoriansa yhdennentoista SM-mitalin. TPS sijoittui Haltian viimeisimmällä valmennuskaudella 2017, joukkue sijoittui Naisten liigassa neljänneksi, jääden silloin kolmen pisteen päähän SM-pronssista.

– Tartun haasteeseen erittäin innostunein mielin. Palo valmentamiseen on todella kova. Pidin ensin vuoden totaalisen tauon valmentamisesta, mutta viime kaudella olin taas jo mukana. Olen käynyt edellistä neljän vuoden jaksoa menestyksen ohella myös kriittisesti läpi ja uskon, että siitä on myös paljon opittavaa. Meillä on paljon suunnitelmia jo valmiina ja alamme avaamaan tätä kokonaispakettia asia kerrallaan pian kauden päättymisen jälkeen, Haltia painottaa.

Haltia toimi viime vuoden osa-aikaisena TPS:n tyttöjen ja naisten valmennuspäällikkönä.

Haltia seuraa tehtävässään Petteri Joensuuta, joka siirtyy puolestaan päättyvän kauden jälkeen TPS:n tyttöjen uudeksi valmennuspäälliköksi. Joensuun valmentama TPS sijoittuu Naisten liigassa tällä kaudella seitsemänneksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.