Urheilu

TPS:n ensi viikon karsintavastus selvillä – KTP pyrkii riistämään turkulaisten liigapaikan

Raimo Eerola
TPS ja KTP kohtasivat viime kaudella Ykkösessä kahdesti. Kupittaalla turkulaiset voittivat 2-0 ja Arto Tolsa -areenalla päädyttiin 1-1-tasapeliin Joakim Latosen (oik.) onnistuessa maalinteossa.
TPS ja KTP kohtasivat viime kaudella Ykkösessä kahdesti. Kupittaalla turkulaiset voittivat 2-0 ja Arto Tolsa -areenalla päädyttiin 1-1-tasapeliin Joakim Latosen (oik.) onnistuessa maalinteossa.

TPS:n vastustaja ensi viikon liigakarsinnoissa on nyt selvillä, kun Ykkösen viimeisetkin rästipelit saatiin pelattua sunnuntaina. Odotetusti noususta karsii KTP, joka onnistui omassa pelissään kaatamaan Jaron vieraskentällä.

Jarollakin oli vielä mahdollisuus nousta kotkalaisten edelle, mutta sen olisi täytynyt voittaa keskinäinen ottelu vähintään neljällä maalilla. Se alkoi näyttää mahdottomalta viimeistään 22. minuutilla, kun Paavo Voutilainen iski kulmapotkun jälkitilanteesta KTP:n 0–1-johtoon. Lopulta ottelu päättyi lukemiin 2–3.

Kotkalaiset kokivat ottelussa myös takaiskun, kun keskikentän avainpelaaja David Ramadingaye loukkaantui jo alkuminuuteilla.

Voitolla KTP:llä oli teoriassa vielä mahdollisuus myös suoraan nousuun, jos sarjakärki AC Oulu olisi kompuroinut samaan aikaan pelatussa ottelussa MP:tä vastaan. Niin ei käynyt, vaan oululaiset varmistivat liiganousun murskaavalla 6–0-voitolla.

Ottelun ennakkoasetelmat olivat hyvin epätasaiset, sillä ilman panosta pelanneiden mikkeliläisten pelaajasopimukset ehtivät jo päättyä lokakuun lopussa. Lopulta miehistöön kaivettiin jatkosopimuksen tehneitä pelaajia, junioreita ja vuosi sitten pelaajauransa lopettanut, paikalliskilpailija Pallo-Kissojen päävalmentaja Ozeias Graciano.

Karsinnat käynnistyvät keskiviikkona Kotkassa. Lopullisesti viimeisen liigapaikan kohtalo ratkeaa ensi lauantaina TPS:n kotiottelussa Kupittaalla.

Karsinnat ovat TPS:lle jo neljännet viimeisen viiden kauden aikana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.