Mestaruutta janoavalle Interille nimekäs vahvistus keskikentälle ja odotettu hankinta vasempaan laitaan

FC Inter
Anthony Annan ja Connor Ruane ovat Interin vastaukset kysymykseen jalkapalloliigan mestaruuskamppailun ratkaisupalasista.
Anthony Annan ja Connor Ruane ovat Interin vastaukset kysymykseen jalkapalloliigan mestaruuskamppailun ratkaisupalasista.

Harri Ahola

Jalkapalloliigan kärkeen edellisellä kierroksella noussut Inter hankki riveihinsä kaksi pelaajaa siirtoikkunan viimeisenä aukiolopäivänä. Luciano Balbin lähdön jälkeen vajaamiehisenä ollutta vasemman wingbackin tonttia tulee täyttämään englantilainen Connor Ruane.

Kyseiselle pelipaikalle odotettiinkin vahvistusta, sillä Interin miehistöstä ei löydy paikan luontaista osaajaa. Yllättävämpi ja selkeästi nimekkäämpi hankinta on kuitenkin keskikentän pohjalle saapuva Anthony Annan, jolta löytyy vyöltä 64 ottelua Ghanan kovassa maajoukkueessa ja luottomiehen rooli kesän 2010 MM-lopputurnauksessa.

Viimeksi hän on pelannut keväällä Israelin liigassa Beitar Jerusalemin paidassa alkuvuodesta, mutta viimeisimmät peliminuutit ovat maaliskuulta.

33-vuotias Annan on kotimaan kentiltä tuttu HJK:n paidasta, jossa hän pelasi ensin kaudella 2014 ja sitten uudestaan pidemmän pätkän 2016–2018.

Ghanalainen oli yksi liigan parhaista keskikenttäpelaajista. Samalla hän oli myös yksi kalleimmista, sillä tuoreimpien verotietojen mukaan hän tienasi yli 150 000 euroa kausilla 2016 ja 2017.

– Keskikenttäpelaajamme ovat pelanneet viime aikoina paljon muilla pelipaikoilla. Anthony tulee tukemaan nimenomaan keskikenttää ja tuo tasapainoa pelimalliimme, päävalmentaja Jose Riveiro totesi Interin tiedotteessa.

Tuntemattomampi nimi kaksikosta on 25-vuotias Connor Ruane, joka on syntynyt Englannissa mutta asunut yhdeksänvuotiaasta saakka Espanjassa saaden jalkapallo-oppinsa siellä. Pelaajauraansa hän on tehnyt Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, jossa joukkueiden taso heittelee suurseuroista puoliammattilaisiin.

Vasempana puolustajana pääasiassa pelannut Ruane on edustanut CE Constanciaa, La Roda CF:ää, Mallorcan kakkosjoukkuetta, Herculesta ja viimeisimpänä FC Jumillaa.

– Balbin sopimuksen päätyttyä meillä oli myös selvä tarve vasemmalle wingbackille ja Connor sopii profiililtaan tähän hyvin. Hän on nuoresta iästään huolimatta kokenut pelaaja, joka on tottunut pelaamaan kovatasoisissa sarjoissa. Hän tulee konkreettisesti tuomaan lisävahvuutta boksipelaamiseemme, Riveiro taustoittaa.

Annanin sopimus kattaa tulevan syksyn, kun taas Ruanen kohdalla Interillä on optio myös kaudesta 2020. Molemmat ovat käytettävissä Interin huomisessa vieraspelissä Kuopiossa, mikäli kansainväliset pelaajasiirrot valmistuvat ajoissa.

Suomen siirtoikkuna menee kiinni tänään klo 18.

Lue myös: Uutisen takaa: Jalkapalloliigassa on käynnissä mestaruustaiston ja eurorahojen ruokkima ennennäkemätön kilpavarustelu

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
credo
Herätys
Kilpavarustelu vain kasvaa, mestaruus hinnalla(rahalla) millä hyvällä, ulkomaalaisilla pelaajilla. Jos tämä on hyvää juniorityötä tekevän turkulaisen seuran filosofia, saa tämä toinenkin perättäinen kausi jäädä väliin.
Nouskaa junioreiden vanhemmat julkisuuteen, ei välttämättä marssimalla ja plakaatein, vaan nostamalla asia keskusteluun, mediatasolla. Teillä on myös vastuu suomalaisen jalkapallon kehittymisestä ja kehittämisestä, ei vain harjoituksiin kuskaamalla.
Ja verkostoitukaa toisen kaupunkimme futiksen pääseuran kanssa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »