Inter nappasi TPS:n ykköstopparin – Miro Tenho vaihtaa kaupungin sinimustalle puolelle

Riitta Salmi
Miro Tenhon kotikenttä pysyy samana, mutta pukukoppi vaihtuu käytävän toiselle puolelle.

Harri Ahola

Inter hankki uuden puolustajan paikallisvastustaja TPS:n riveistä, kun Miro Tenho vaihtaa mustavalkoisesta sinimustaan. Toppari allekirjoitti Interin kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

– Olen kaivannut muutosta ja Inter tuo uusia kiinnostavia haasteita. Odotan etenkin harjoittelua Riveiron alaisuudessa ja toki myös europelit kiinnostavat, Tenho kertoi Interin tiedotteessa.

23-vuotias Tenho on ollut vuosia vakikasvo viime kauden päätteeksi liigasta pudonneen TPS:n keskuspuolustuksessa. Ensimmäisen liigaottelunsa hän pelasi jo kaudella 2014, jonka jälkeen vyölle on kertynyt 62 liigapeliä ja 69 ottelua Ykkösessä.

Jalkapallo-oppinsa 188-senttinen Tenho on saanut Kaarinassa.

– Miro on rohkeasti pelaava toppari, jolla on jo hyvin kokemusta Veikkausliigasta ja mielenkiintoinen tulevaisuus edessään. Hän on erityisesti kyvykäs puolustaja pelinavaamisvaiheen organisoimiseen. Uskon tulevan kauden olevan hänelle tärkeä ja on mielenkiintoista seurata hänen kehittymistään, Interin päävalmentaja Jose Riveiro arvioi Interin tiedotteessa.

Inter palaa joukkueharjoituksiin ensi viikon maanantaina kuukauden lomajakson jälkeen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Näin siis...
On ymmärrettävää lahjakkaan pelaajan tahto pelata ylimmällä kotimaisella tasolla, ei siinä mitään.

Mutta pikkuinen (piruileva?) huomio ja korjaus uutisen otsikkoon: Turussa ei tuo sinimusta ole puolikas kaupunkia. Ei lähestulkoonkaan. Yleisömäärät ovat mustavalkoisilla jopa Ykkösessäkin kovemmat kuin mitä sinimustilla on liigassa. ;)

Rahalla ei suosiota voi ostaa. Tää kaupunki on mustavalkoinen. :)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelen
Kuka nyt tps:ssä haluaisi pelata?

Vast: Ihmettelen
Kaikki Aidot/Tosi TURKULAISET!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihmettelen
Kaikki ne, jotka haluavat voittaa paikallispelit.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Ihmettelen
Milloinkas ne paikallispelipäivät tänä vuonna ovatkaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Ihmettelen
Jos ei cupin pelissä ja Inter on ligassa parempi kuin vaikuttaa niin ehkä sitten karsinnoissa jos tepsi jää toiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Ihmettelen
Mitä tapahtuu kun heräät?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Ihmettelen
Ei paikallispeliä tänä vuonna koska Inter putoaa kättelyssä ja lisäksi Inter putoaa suoraan joten silloinkaan ei paikalliskamppailua. Harmi sinänsä koska niissä Tepsi vie ja Inter vikisee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Ihmettelen
Vain toinen mainituista joukkueista on jojo-joukkue ja se ei ole Inter.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
!
TePSi on ja PYSYY kaupungin/Turun YKKÖSENÄ!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !
Totta puhut! Ykkösessä on!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »