Schürrle nousi Saksan sankariksi jatkoajalla

Saksan maalit laukoivat jatkoajalla Andre Schürrle (oik.) ja Mesut Özil. AFP/Kirill Kudryavtsev
Saksan maalit laukoivat jatkoajalla Andre Schürrle (oik.) ja Mesut Özil. AFP/Kirill Kudryavtsev

Suoritusvarmuuden perikuvana tunnettu Saksa joutui koville, mutta punnersi kuin punnersikin jalkapallon MM-turnauksen puolivälieriin.

Algeria pisti Saksan tekemään neljännesvälierässä täyden päivätyön ja ottelu venyi jatkoajalle. Saksan ratkaisijaksi nousi lopulta Andre Schürrle, joka iski 1–0-voittomaalin heti jatkoajan alkuun.

Lopulta lukemin 2–1 tullut voitto vei Saksan puolivälierään, jossa vastaan asettuu Ranska. Eurooppalaisjättien kohtaaminen olisi voinut hyvin jäädä toteutumattakin, niin kovan vastuksen Algeria antoi Porto Alegren illassa.

Ensi kertaa alkulohkosta jatkoon selviytynyt Algeria lähti pelaamaan suursuosikki Saksaa vastaan rohkeasti ja hyökkäävästi. ”Aavikkoketut” tekivätkin ottelusta erittäin viihdyttävän.

Saksan peli puolestaan oli pitkään varsin sekavaa, ja ensimmäinen puoliaika oli Saksan toistaiseksi huonoin Brasilian MM-kisoissa. Saksan puolustus ei missään tapauksessa vakuuttanut, mutta Algerian viimeistelystä uupui terävyys. Maalivahti Manuel Neuer pelasti Saksan monta kertaa vahvoilla vastaantuloillaan.

Toisella puoliajalla Saksan keskikentän peli parani, kun Sami Khedira tuli kentälle Shkodran Mustafin tilalle ja kapteeni Philipp Lahm siirtyi keskikentältä laitapakiksi. Peli kulki toisen 45-minuuttisen pitkälti Saksan hallinnassa, mutta upeasti pelannut Algerian maalivahti Rais Mbolhi piti Aavikkokettuja pystyssä loistotorjunnoillaan.

Thomas Müller sai hieman ennen täyttä aikaa loistopaikan rangaistusalueella, mutta hänen vasemman jalan sijoituksensa meni ohi.

Saksa iski heti jatkoajan alkuun. Aissa Mandi menetti pallon laidalla, Müller syötti maalin eteen ja puoliajalla vaihdosta tullut Schürrle tuikkasi pallon kantapäällään maaliin.

Algeria sai pian sen jälkeen tasoitusmahdollisuuden kulmapotkun jälkihässäkässä, mutta Mehdi Mostefa laukoi ohi reilusta 10 metristä.

Saksa oli kuitenkin jatkoajalla selkeästi parempi joukkue. Algeria taisteli, mutta väsymys näkyi joukkueen otteissa.

Mesut Özil iski Saksan 2–0-maalin jatkoajan viimeisellä minuutilla paluupallosta. Abdelmoumene Djabou ehti vielä kaventaa heti perään iskettyään keskityksen sisään takatolpalta. Algerian loppukiri päättyi kuitenkin pian loppuvihellykseen.

TS–STT

Lue myös

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Taisto Urku
hetkinen
eikös nää turun sanomien toimittajat voisi edes kokeilla pysyä totuudessa?

miten helkatissa 1-0 maali voi olla voittomaali ottelussa joka päättyy 2-1?

koittakaa edes turun sanomat, koittakaa pysyä totuudessa, jookos?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »