Suomen naiset jäivät alkulohkoon EM-jalkapallossa

 Heidi Kivelä (vas.) ja maalin tehnyt Annica Sjölund sekä takana seuraava Tiina Saario kiirehtivät jatkamaan peliä 1-1-tasoitusmaalin jälkeen. Lehtikuva/ Martti Kainulainen
Heidi Kivelä (vas.) ja maalin tehnyt Annica Sjölund sekä takana seuraava Tiina Saario kiirehtivät jatkamaan peliä 1-1-tasoitusmaalin jälkeen. Lehtikuva/ Martti Kainulainen

Suomen naisten maajoukkueen tie EM-lopputurnauksessa päättyi loppuminuuttien trillerimäiseen näytökseen.

Pakkovoiton edessä Suomi ei onnistunut kuitenkaan venymään Tanskaa vastaan, ja 1–1-tulos jätti kentälle lopulta 22 pettynyttä pelaajaa.

Annica Sjölundin tasoitus 87. minuutilla kulmasta toi Suomen tasoihin. Siitä alkoi huikea loppunäytös, jossa molemmat maat jahtasivat voittomaalia. Lähimmäksi pääsi vaihtopelaaja Heidi Kivelä, jonka laukauksen Tanskan maalivahti Stina Petersen torjui jalallaan niukasti ohi maalin.

Hetkeä aikaisemmin Nanna Christiansenin pusku oli viuhunut toisessa päässä niukasti tolpan ohi.

Suomen kohtalona oli jäädä kahdella pisteellä alkulohkon jumboksi. Sijoitus oli ansaittu, sillä edellisten EM-kisojen kaltaisia sankaritekoja ei tällä kertaa nähty. Suomi oli altavastaajana jokaisessa ottelussa, vaikka onnistuikin painimaan kaksi tasapelipistettä.

Tasapeli oli karmaiseva tappio peliä suvereenisti hallinneelle Tanskalle, jonka saumat jatkoon ovat tuloksen myötä ohuet.

Andrée Jeglertz oli pistänyt tiistaina avauskokoonpanon puolustuslinjaa lukuun ottamatta uusiksi. Maalivahti Minna Meriluoto ja laituri Katri Nokso-Koivisto saivat ensimmäiset minuuttinsa kisoissa, Tiina Saario avasi keskikentällä, ja Annica Sjölund otti paikan kärjessä.

Ottelun käsikirjoitus noudatti silti samaa kaavaa kuin Italiaa ja Ruotsia vastaan. Vastustaja piti palloa ja Suomi haki saumojaan vastaiskuista. Alussa Suomi sai aikaisempia pelejä paremmin hyökkäyspeliään käyntiin, mutta pelin edetessä Tanskan paine kasvoi.

Vajaan puolen tunnin kohdalla punaisten painostus alkoi poikia myös paikkoja. Ensin Meriluoto pelasti loistavasti Nadia Nadimin puskun ja hetkeä myöhemmin Pernille Harderin maali liputettiin paitsioksi.

Paria minuuttia myöhemmin Suomi ei ollut yhtä onnekas. Mia Brogaardin laukaus kuudentoista takaa otti kimmokkeen Nora Heroumista ja painui takakulmaan.

Toisella jaksolla Suomi nosti enemmän pelaajia hyökkäykseen, mutta ei onnistunut edelleenkään murtamaan Tanskan selvää hallintaa saati luomaan tekopaikkoja ennen Sjölundin kulmasta iskemää tasoitusta.

Vaikka viimeisten minuuttien taistelu päätti Suomen turnauksen positiivisella nuotilla, joukkue jäi lopulta ansaitusti ilman puolivälieräpaikkaa.

Ilman selkeitä johtotähtiä pelannut Suomi kaipasi turnauksessa eittämättä kahta loukkaantunutta avainpelaajaansa – kapteeni Maija Saarta sekä hyökkääjä Linda Sällströmiä.

Suoraan suuriin rooleihin joutuneet ensikertalaiset täyttivät tonttinsa kohtuullisesti puolustussuuntaan, mutta hyökkäyksessä pallo poltti liian usein jaloissa.

Suomen suurimmat onnistujat löytyivät takaiskumaaleista huolimatta maalinsuulta. Sekä Tinja-Riikka Korpela että Minna Meriluoto pitivät joukkuettaan pystyssä.

Plussaksi voi laskea myös sen, että nuori ryhmä pääsee tuleviin MM-karsintoihin kolme arvokisapeliä kokeneempana. Kahdeksasta 90-luvulla syntyneestä pelaajasta kuusi teki arvokisadebyyttinsä Ruotsissa.

Lohkosta puolivälieriin etenevät emäntämaa Ruotsi ja kakkoseksi venynyt Italia. Kolmesta alkulohkosta puolivälieriin selviää myös kaksi parasta kolmosta, joten Tanskan kohtalo riippui muiden lohkojen lopputuloksista.

TS–STT

Annica Sjölund teki kisoissa Suomen ainoan maalin. Lehtikuva/ Martti Kainulainen
Annica Sjölund teki kisoissa Suomen ainoan maalin. Lehtikuva/ Martti Kainulainen
Suomen pelaajat tuulettavat 1-1-tasoitusmaaliaan naisten jalkapallon EM-lopputurnauksen alkulohkon ottelussa Tanskaa vastaan. Lehtikuva/ Martti Kainulainen
Suomen pelaajat tuulettavat 1-1-tasoitusmaaliaan naisten jalkapallon EM-lopputurnauksen alkulohkon ottelussa Tanskaa vastaan. Lehtikuva/ Martti Kainulainen
Suomen maalivahti Minna Meriluoto taistelee pallosta Tanskan Pernille Harderin kanssa. AFP/Adam Ihse
Suomen maalivahti Minna Meriluoto taistelee pallosta Tanskan Pernille Harderin kanssa. AFP/Adam Ihse
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.