Teemu Pukin juhlaputki jatkuu – nyt lomalla Suomessa, edessä kesähäät

Teemu Pukki saapui Suomeen viime torstaina. Tiistaina hän tapasi suomalaisia mediaväkeä Helsingissä.
Teemu Pukki saapui Suomeen viime torstaina. Tiistaina hän tapasi suomalaisia mediaväkeä Helsingissä.

Tapio Neva

Millaiset nousujuhlat Norwichissa olivat?

– Viime viikon maanantaina oli kaupungilla paraati, mitä oli saapunut katsomaan jonkun arvion mukaan 50 000 ihmistä. Se oli sellainen kokemus, mitä ei unohda varmaan ikinä. Siellä näki, kuinka paljon Valioliigan nousu kaupunkilaisille merkitsi.

Mitä muuta juhlat pitivät sisällään? Verkossa on ainakin kiertänyt video, missä laulat fanien kanssa nimeäsi kantavaa laulua.

– No joo. Siinä saattoi olla alkoholilla osuutta asiaan, että lähdin siihen mukaan. Pari päivää meni juhliessa. Torstaina tulin Suomeen rauhoittumaan.

Mitä teit Suomessa ensimmäiseksi?

– Menin Kotkaan porukoille ja olin siellä viikonlopun. Edellisen kerran olin ehtinyt käydä kotona viime kesänä. Kotkassa käytiin kavereiden kanssa vähän kaupungilla pyörähtämässä, muuten sukuloin ja olin ihan vaan rauhassa.

Kesäkuussa on ohjelmassa Suomen EM-karsintojen kotiavaus Tampereella. Miten aiot sitä ennen lomailla?

– Jossain olisi tarkoitus käydä lomalla. Bröndby (Pukin entinen seura) pääsi Tanskan cupin finaaliin. Mahdollisesti menemme katsomaan sen.

Sinulla on takana uskomaton kausi ja siihen on liittynyt paljon ulkourheilullista huomiota ja hälinää. Mikä on sinun tapasi nollata viime kausi?

– Kun kotona on 1,5-vuotias pikkutyttö, niin siinä kyllä unohtaa futisjutut täysin. Se on hyvä tapa nollata, kun on muuta ajateltavaa.

Olet ollut aiemminkin Suomessa tunnettu ihminen, mutta päättyneen kauden aikana olet noussut julkkispörssissä uudelle tasolle. Miten se on toistaiseksi näkynyt?

– Hain tänään kihlatun lentokentältä, niin siellä tuli tuntemattomia ohikulkijoita kovasti onnittelemaan. Se oli uutta. Muuten en ole ehtinyt vielä mitään havainnoimaan, kun Kotkassakin olin enimmäkseen vaan kotona.

Missä ja miten harjoittelet kesän aikana?

– Treenaan itsenäisesti ja pääasiassa Helsingissä, missä perheemme tukikohta Suomessa on. Seuralta on tullut ohjelma ja gps-liivi, mihin päivittyy aina treenin jälkeen, mitä on tehnyt. Aika kova harjoitusohjelma sieltä tuli. Minun pitää olla syksyllä vielä kovemmassa kunnossa kuin tällä kaudella, koska edessä on astetta kovempi sarja.

– Jossain kohtaa heinäkuuta menen seuraavaksi Norwichiin ja jään sinne, kun joukkueharjoitukset ja kauteen valmistautuminen alkaa.

Sinulla on kolmevuotisesta sopimuksesta vielä kaksi kautta jäljellä, mutta kysyntää on muuallekin. Pelaaja-agenttisi Teemu Turunen sanoi huhtikuun lopussa, että kauden jälkeen istutte alas, teette tilinpäätöksen päättyneestä kaudesta ja mietitte askelmerkkejä tulevaisuuteen. Onko tämä keskustelu jo käyty?

– Ei olla vielä ehditty Teemun kanssa jutella. Norwichissa olen todella tyytyväinen, joten ykkösajatus ei ole lähteä nyt pois sieltä. Toki pitää Teemun kanssa käydä asioita läpi. Minulla ei ole mitään hajua, onko jotain tarjouksia tullut.

Suomalaisen jalkapallon ykkösuutinen oli maanantaina HIFK:n osake-enemmistön siirtyminen kiinalaisen liikemiehen omistukseen. HIFK:n uusi pääomistaja Lucas Jin Changi on omistajana myös tanskalaisessa Vejlen joukkueessa. Millainen vaikutelma sinulle jäi Tanskan-vuosinasi Vejlen toiminnasta?

– Vejle nousi pääsarjaan vasta täksi kaudeksi, joten en ehtinyt heitä vastaan kertaakaan pelata. Minulla oli viime syksynä Norwicista pari päivää vapaata ja kävin katsomassa vanhan seurani Bröndbyn pelin Vejleä vastaan. Siinä Vejle pelasi ainakin todella hyvää futista. Se on oikeastaan ainoa kokemus seuran toiminnasta. En ole asiasta kenenkään kanssa ehtinyt HIFK-kaupasta puhumaankaan, kun ajelin maanantaina Kotkasta Helsinkiin ja vietin illan tyttären ja siskoni kanssa.

Olet menossa kesällä naimisiin. Milloin ja missä?

– Se on yksityisasia, en lähde asiaa kommentoimaan. Mutta joo, häät on edessä jossain vaiheessa kesää.

Kuka

Teemu Pukki

Ikä: 29 (syntynyt 29.3.1990)

Seura: Norwich.

Pelipaikka: Hyökkääjä.

Perhe: Kihlattu ja 1,5-vuotias tytär.

Asuu: Norwichissa ja Helsingissä.

Ura: Pelannut pääsarjatasolla Suomessa (53 ottelua/16 maalia), Espanjassa (1/0), Saksassa (37/8), Skotlannissa (27/7) ja Tanskassa (130/55). Siirtyi päättyneeksi kaudeksi Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Norwichiin. Kausi päättyi nousuun Valioliigaan sekä maalikuninkuuteen (43/29). A-maajoukkueessa 72 ottelua, 15 maalia.

Muuta: Nykyinen sopimus Norwichin kanssa jatkuu kevääseen 2021 asti. Brittilehti Telegraphin mukaan jokainen Norwichin pelaaja sai noin 414 000 euron bonuksen noususta Valioliigaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
siippa
siitäpä se
alamäki sitten alkaa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mirkku
Vast: siitäpä se
Eiköhän ne perheenisän juhlimiset jää nyt tähän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »