Taas yksi loukkaantunut tähtipelaaja operoitiin Turussa – tällä kertaa leikkauspöydällä kävi Lucas Biglia

Janne Ruotsalainen
Lucas Biglialle vierailu Turkuun ei ollut ensimmäinen, sillä hän pelasi Kupittaalla Argentiinan joukkueessa alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2003. Biglia on kuvassa ylärivin oikeassa reunassa kapteeninnauha kädessään.

Harri Ahola

Turussa on vuosien varrella leikattu lukuisia huippujalkapalloilijoita David Beckhamista Ousmane Dembeleen. Tällä viikolla Aurajoen rannoilla piipahti AC Milanin keskikenttäpelaaja Lucas Biglia, joka loukkasi akillesjänteensä lokakuun lopussa milanolaisseuran harjoituksissa.

Biglian leikkasi ortopedi Sakari Orava yhdessä ortopedi Lasse Lempaisen kanssa.

– Leikkaus sujui hyvin, ja tavoitteena on, että paluu kentälle on mahdollinen noin neljän kuukauden kuluttua, Lempainen arvioi Mehiläisen tiedotteessa.

32-vuotias Biglia on pelannut viimeiset viisi kautta Italiassa, ensin Laziossa ja kesästä 2017 alkaen AC Milanissa. Puolustava keskikenttäpelaaja kuului vuosia Argentiinan maajoukkueen vakiokalustoon ja pelasi muun muassa täydet minuutit vuoden 2014 MM-finaalissa.

Kaikkiaan hän sai vyölleen 58 A-maaottelua, mutta lopetti maajoukkueuransa viime kesän MM-kisojen jälkeen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
sauli
resurssien ohjausta
Tämä laji täytyy kieltää.
Tämä on vaarallisempaa, kuin tupakointi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Doktor
Turun lääkäreillä on mainetta!
”Sattuiko pahasti?”
”Joo. Varaa lennot Turkuun!”

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »