Puolustaja Jens Olsson TPS:ään loppukaudeksi

Ruotsalaispuolustaja Jens Olsson vahvistaa turkulaisten takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.
Ruotsalaispuolustaja Jens Olsson vahvistaa turkulaisten takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.

Ruotsalaispuolustaja Jens Olsson, 35, vahvistaa TPS:n liigajoukkueen puolustusta loppukauden mittaisella sopimuksella.

– Olsson on hyvin luisteleva ja hyvin kiekkoa liikuttava pakki. Hän on tottunut pelaamaan vastustajan parhaita pelaajia vastaan Ruotsin SHL:ssä monen vuoden ajan, taustoittaa HC TPS:n pelaajatarkkailija Tomi Kallio ruotsalaispuolustajan hankintaa.

Vasemmalta ampuva Olsson on pelannut urallaan kaikkiaan 446 ottelua Ruotsin pääsarjassa. Kuluvaksi kaudeksi 182-senttinen ja 86-kiloinen Olsson siirtyi Sveitsin Geneve-Servetten riveihin, jossa puolustaja kirjautti seitsemässä ottelussa yhden syöttöpisteen.

– Olen todella onnellinen tästä siirrosta. Haluan tuoda oman panokseni siihen, että TPS alkaa voittamaan pelejä ja suunta kääntyy ylöspäin, kertoo Olsson.

TPS-puolustuksen vahvistaminen tuli ajankohtaiseksi Christoffer Perssonin poistuttua mustavalkoisten riveistä perjantaisen TPS–JYP-ottelun jälkeen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.