TPS-legenda Ville Vahalahti lopettaa uransa

Ari-Matti Ruuska
Ville Vahalahti
Ville Vahalahti

TPS:n monivuotinen kapteeni ja nelinkertainen Suomen mestari Ville Vahalahti lopettaa jääkiekkouransa.

Hän kertoi ratkaisustaan viimeisen seuransa Rauman Lukon verkkosivuilla.

Vahalahtea, 41, on vaivannut käsivamma. Hän ei toipunut pelaamaan tällä kaudella lainkaan.

– Peliuran jatkuminen oli totta kai edelleen haaveena, mutta oikeassa kohtaa täytyy osata antaa myös periksi. Varmuutta ei ole, mutta saan käteni ehkä kovalla kuntoutuksella vielä sellaiseen toimintakuntoon, että sillä voisi tulevaisuudessa elää normaalia arkielämää, Vahalahti suunnitteli.

Ensimmäisen SM-liigapelinsä kaudella 1998–99 pelannut Vahalahti on TPS:n kasvatti. Hän voitti turkulaisseurassa neljä Suomen mestaruutta ja toimi viidellä kaudella TPS:n kapteenina. Vahalahti on kotoisin Paraisilta.

Vahalahti teki SM-liigassa 260 maalia ja antoi 427 syöttöpistettä. Hän on liigan historiatilastossa Janne Ojasen ja Arto Javanaisen jälkeen kolmantena.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

ville v
Kyllä siihen Ojasen Javanaisen väliin mahtuu vielä Hakki ja Pärre ennen Villeä !!!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »