Jääkiekko

MM-kisat motivoivat TPS-kaksikkoa

Vaikka puolustaja Aleksi Anttalainen , 17, ja laitahyökkääjä Lauri Pajuniemi , 17, kuuluvat TPS:n A-junioreiden nuorimpiin pelaajiin, ovat molemmat kuuluneet vahvasti Nuorten SM-liigassa aloittaneen joukkueen runkopelaajiin. Viime kaudella B-nuorten SM-sarjassa huipputehoilla hyökänneen Pajuniemen alkukausi meni kuitenkin sairastuvan puolella.

-Olen ollut joukkueen mukana vasta kolmisen viikkoa, sillä jouduin pitämään taukoa selässä olleen rasitusmurtuman takia, kakkoskentän oikeassa laidassa viilettävä hyökkääjä kertoo.

Jo viime kaudella Nuorten SM-liigaa pelannut Anttalainen on puolestaan luutinut ykköspakkiparissa. Kauden avausmaalin hän iski reilu viikko sitten Espoossa Bluesia vastaan.

-Ylivoimalla pääsin pelaamaan vasta kyseisessä matsissa. Oli hienoa onnistua maalinteossa heti, kun vastuuta tuli, hän miettii.

Kun Nuorten SM-liigasta on pelattu noin neljännes, keikkuu TPS hienosti sarjan kärkipäässä.

-On ollut positiivinen yllätys, että joukkue on ollut heti kauden alussa näin hienossa vireessä. Hyvä kesäharjoittelu on vahvan alkukauden taustalla, Pajuniemi miettii.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 1999 syntyneet kaverukset ovat raivanneet tiensä A-nuorten eliittiin TPS:n riveissä. Ensikosketuksen lajiin he saivat kuusivuotiaina Kiekko-67:n puolella.

-Kiekko-67:n luistelukoulusta se lähti. Tepsiin siirryimme jo kymmenisen vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan edelleen. Vaikka olemme samaa ikäluokkaa, emme kuitenkaan ole pelanneet kovinkaan paljon samassa joukkueessa, kaksikko muistelee.

Sen verran hyvin 17-vuotiaat kuitenkin tuntevat toistensa pelityylit, että luonnehdinta pelikaverin vahvuuksista tulee kuin apteekin hyllyltä.

-Laurin pelisilmä on maailmanluokkaa. Lisäksi hänellä on todella hyvä veto ja yksi vastaan yksi – tilanteissa hän on vahva, Anttalainen kertoo.

-Aleksi puolestaan on hyvin luisteleva ja kovaa taklaava pakki ja vähän ärsyttäväkin vastustaja. Ei todellakaan mikään helppo kaveri pelata vastaan, Pajuniemi analysoi.

Ikäkausimaajoukkueensa vakiopelaajiin kuuluvan kaksikon tavoitteena on paikka U18-maajoukkueessa, joka puolustaa mestaruuttaan MM-kisoissa Slovakiassa keväällä.

-Lisäksi kauden aikana on tärkeää kehittyä pelaajana. Tietysti olisi myös hienoa tehdä debyytti TPS:n liigajoukkueessa, kaksikko linjaa.

Jääkiekko on totista touhua alle 20-vuotiaiden Nuorten SM-liigassa, sillä TPS-kaksikko viettää lajin parissa yli 30 tuntia viikossa. Motivaatiota kuitenkin riittää, sillä nuorukaiset ovat jo varsin lähellä unelmaansa ammattilaisuudesta.

-Se on ollut kirkkaana mielessä jo vuosia. Tietysti olisi hienoa, mikäli ammattilaisuran voisi aloittaa omassa kasvattajaseurassa, Pajuniemi pohtii.

Joonas Jussila

Kuva: Mikael Rydenfelt

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit