Jääkiekko

Mestiksen viime kauden pörssihai Joonas Larinmaa Tuton riveihin – "Tietenkin teimme kaikkemme, että saimme miehen kotiin"

Jääkiekon Mestis-kauteen valmistautuva Tuto on solminut kauden 2021–22 kattavan sopimuksen tehohyökkääjä Joonas Larinmaan kanssa. Viimeksi miehen otteita nähtiin turkulaisväreissä kahdeksan vuotta sitten, kun hän pelasi Tuton A-nuorissa.

– Tässä on monta vuotta tullut kierrettyä maita ja mantuja. Onkin todella siistiä vihdoin palata kotikaupunkiini ja Tutoon. Kupittaa on aina ollut rakkain areenani, Larinmaa hehkuttaa seuran kotisivuilla.

Larinmaa on ollut sarjan parhaita hyökkääjiä viimeisen viiden kauden ajan. Tuto saakin samassa paketissa rutkasti erikoisosaamista sekä tehoja hyökkäykseen ja etenkin ylivoimalle.

– Emme lähtökohtaisesti hakeneet enää hyökkääjää. Kun tuli tilaisuus saada Joonas Tutoon, niin teimme tietenkin kaikkemme, että saimme miehen takaisin kotiin, kertoo urheilukoordinaattori Jouni Virpiö.

Viime kaudella Larinmaa kiekkoili KeuPa HT:n riveissä. Hän summasi tehot 13+26=39, jotka oikeuttivat Mestiksen runkosarjan pistepörssin voittoon. Virpiön mukaan Larinmaasta tulee olemaan apua myös jään ulkopuolella.

– Joonas on tyyppinä johtava pelaaja pukukopissakin. Hän tulee toimimaan tärkeänä esimerkkinä myös joukkueemme nouseville nuorille hyökkääjille, Virpiö jatkaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
credo
Saas nähdä
Tervetuloa takaisin Turkkuse. Toivottavasti kausi tulee olemaan nousujohtoinen ja kaupunkimme ykköslaivan edustaja kiipeää lehtereille tarkkailemaan Larinmaan suorituksia ja siten ovet avautuvat lajin korkeimmalle tasolle, omassa kaupungissa. Sitä odotti jo tulevasta kaudesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.