Jääkiekko

Joel Janatuinen siirtyy TPS:stä HPK:n riveihin – "Hän on monipuolinen ja luisteluvoimainen pelaaja"

Ari-Matti Ruuska
Mustapaitaisen Joel Janatuisen liigaura jatkuu ensi kaudella HPK:ssa. (arkistokuva)
Mustapaitaisen Joel Janatuisen liigaura jatkuu ensi kaudella HPK:ssa. (arkistokuva)

Kaksi viikkoa sitten päättyneellä liigakaudella hopeaa TPS:n paidassa pokannut laitahyökkääjä Joel Janatuinen siirtyy HPK:hon kaksivuotisella sopimuksella, tiedottaa HPK. Janatuinen liittyy uuteen seuraansa kesäkuussa.

– Joel on monipuolinen ja luisteluvoimainen pelaaja. Hän tulee olemaan pelitapamme tärkeä palanen ja vahvistaa alivoimapelaamistamme. Samalla hän tuo myös hyökkäyspeliimme uusia mahdollisuuksia, HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola kertoo seuran tiedotteessa.

Espoolainen EPS:n kasvatti pelasi viime kaudella TPS:ssä 45 runkosarjan ottelua tehopistein 8+8. Pudotuspeleissä hän summasi 12 ottelua, joissa syntyi yksi syöttöpiste.

Janatuinen siirtyi TPS:ään syksyllä 2019 pelattuaan kauden 2019–2020 ensimmäiset kolme otteluaan Tutossa. Yhteensä hän kirjasi Tepsissä 80 runkosarjan ottelua vajaan kahden kauden aikana. Ennen aikaansa Turussa hän viihtyi viisi vuotta Pohjois-Amerikassa pelaten kauden USHL:ää ja neljä kautta NCAA:ta North Dakotan yliopistojoukkueessa.

TPS kertoo ensi kauden ensimmäisistä pelaajasopimuksistaan keskiviikkona illalla järjestämässään Youtube-lähetyksessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.