Jääkiekko

Kakko pelaa riskeistä huolimatta – Koivu päättää jatkostaan vasta kauden jälkeen

AOP/David Hahn
Kaapo Kakko (oik.) on palannut New York Rangersin harjoitusleirille ja on näillä näkymin taas pelaamassa, kun NHL-kausi jatkuu elokuussa. Arkistokuva.
Kaapo Kakko (oik.) on palannut New York Rangersin harjoitusleirille ja on näillä näkymin taas pelaamassa, kun NHL-kausi jatkuu elokuussa. Arkistokuva.

NHL-viikko

New York Rangersin harjoitusleiri on hyvässä vauhdissa ja Kaapo Kakko on mukana. 19-vuotias Kakko joutui harkitsemaan harjoittelun ja pelaamisen riskejä, koska kuuluu ykköstyypin diabeteksen vuoksi koronaviruksen riskiryhmään. Kakko päätti kuitenkin lähteä täysillä mukaan elokuussa jatkuvaan NHL-tulokaskauteensa.

– Haluan pelata, ja olen niin nuori, että diabetekseni on hyvin kurissa. Yritän vain pitää verensokerin alhaalla ja kaikki on hyvin, Kakko sanoi NHL:n verkkosivujen haastattelussa.

11. Itäisessä konferenssissa sijoitettu Rangers kohtaa pudotuspelikarsinnoissa kuudenneksi sijoitetun Carolina Hurricanesin. Paras viidestä -sarjan voittaja etenee tämän vuoden pudotuspeleihin.

Rangersin päävalmentaja David Quinn kertoi keskustelleensa Kakon kanssa pelaamisesta jo hyvissä ajoin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Juttelimme Kaapon kanssa asiasta pari kuukautta sitten. Hän ei tuntunut edes miettineen sitä, että voisi olla suuremmassa riskissä kuin muut, Quinn kertoi.

– Olimme tutkineet asiaa tarkasti ja kehotin häntä miettimään asiaa myös omalta kannaltaan, ei pelkästään Rangersin. Kehotin häntä keskustelemaan riskeistä lääkäreidensä kanssa Suomessa ja olemaan varma siitä, että haluaa pelata.

– Hänellä on loistava tulevaisuus edessään ja hänen terveytensä on tärkein tässä asiassa. Sen tiedon perusteella, mitä meillä ja hänellä on, hän kuitenkin tuli leirille innokkaana, enkä usko hänellä olevan mitään huolta asiasta.

Ennen maaliskuussa alkanutta sarjataukoa Kakko teki tulokaskaudellaan 10+13 pistettä 66 ottelussa.

Kakko ei ole ainoa ykköstyypin diabetestä sairastava NHL-pelaaja. Minnesota Wildin hyökkääjä Luke Kunin on ollut mukana joukkueensa harjoitusleirillä ja aikoo myös pelata.

Montreal Canadiensin hyökkääjä Max Domi sen sijaan on sopinut seuransa kanssa, että on sivussa leiriltä 7–10 päivää ja päättää sinä aikana, pystyykö pelaamaan karsintasarjassa Pittsburgh Penguinsia vastaan.

Heikki Stenholm
Minnesota-kapteeni Mikko Koivu on kauden jälkeen isojen päätösten edessä.
Minnesota-kapteeni Mikko Koivu on kauden jälkeen isojen päätösten edessä.

Toinen turkulaishyökkääjä, Mikko Koivu, on tyystin toisenlaisessa asemassa kuin tulokaskauttaan pelaava Kakko. Minnesota Wildin pitkäaikaisen kapteenin sopimus päättyy tähän kauteen, eikä 37-vuotias Koivu vielä ole päättänyt, jatkaako uraansa.

– Päätän asiasta vasta kauden jälkeen ja päätös on täysin kiinni siitä, mitkä henkiset ja fyysiset tuntemukseni sillä hetkellä ovat. Yritän siinä vaiheessa tehdä oikean päätöksen. Nyt ei ole vielä oikea aika tehdä lopullista päätöstä, Koivu kertoi NHL:n verkkosivujen haastattelussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Epätietoisuus tauon aikana oli aika raskasta. Ja vielä senkin jälkeen, kun päätös kauden jatkumisesta oli tehty, olo oli aika epätietoinen sen suhteen, miten homma lähtee käyntiin, miten harjoitusleiri ja matkustaminen sujuvat... Asiat helpottuivat vasta, kun leiri pääsi vauhtiin.

Koivun pistepotti ennen sarjataukoa (4+17) oli pienin sitten hänen tulokaskautensa. Koivu paljasti, ettei ollut alkukaudella täydessä kunnossa loukkaantumisten vuoksi. Viime kaudella häneltä jäi kaksi viimeistä kuukautta sivuun polvivamman vuoksi ja tällä kaudella hän kärsi nivusvammasta, mikä piti hänet sivussa 12 ottelusta joulukuussa.

– Polvi kiusasi minua kauden alussa ensimmäisessä 20–30 pelissä. Sitten tuli nivusvamma. Noiden kahden vamman vuoksi tunsin oloni hyväksi vasta viimeisen kuukauden aikana ennen taukoa, Koivu paljasti.

– Nyt leirin alussa olo on ollut hyvä. Ei ehkä ihan sataprosenttisen hyvä, mutta kipua ei nyt ole. Mikään ei häiritse pelaamista ja pystyn nauttimaan siitä taas.

Kymmenenneksi Läntisessä Konferenssissa sijoitettu Wild kohtaa pudotuspelikarsinnoissa seitsemänneksi sijoitetun Vancouver Canucksin. Juuri ennen taukoa Wild oli kovassa vedossa ja voitti kahdeksan viimeisistä 12 ottelustaan sen jälkeen, kun päävalmentaja Bruce Boudreaun tilalle tuli Dean Evason.

Evason kehui viikolla Koivun olevan Wildin kaikki kaikessa.

– Olen katsellut vuosikaudet kaukaa, miten Koivu on johtanut tätä joukkuetta omalla esimerkillään. Ja hän tekee sitä edelleen. Siihen on syynsä, että hän on tämän joukkueen kapteeni, Evason sanoi.

– Koivun työmoraali on uskomaton. Hän ei päästä ketään helpolla. Hän kamppailee jäällä ollessaan täysillä joka ikinen sekunti, sekä treeneissä että peleissä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.