Jääkiekko

Jonne Virtaselle iso korvaus TPS:ltä perusteettomasta irtisanomisesta

Riitta Salmi
Jonne Virtanen saa TPS:ltä ison korvauksen laittomasta irtisanomisesta.
Jonne Virtanen saa TPS:ltä ison korvauksen laittomasta irtisanomisesta.

Välimiesoikeus on päättänyt, että HC TPS Turku Oy joutuu maksamaan Jonne Virtaselle 98 500 euroa korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Päälle tulevat korot 27.10.2019 alkaen. Lisäksi TPS joutuu korvaamaan Virtasen 30 145 euron oikeudenkäyntikulut.

Virtanen kertoi Twitter-tilillään syyskuussa 2019 saaneensa potkut TPS:n liigajoukkueesta 5. syyskuuta pidetyn palaverin päätteeksi. Virtasen mukaan seura perusteli sopimuksen purkamista epäasiallisella käyttäytymisellä ja työtehtävissä tapahtuneella runsaalla alkoholinkäytöllä. Virtanen kiisti olleensa humalassa työtehtävissä.

Virtanen riitautti asian, joka nyt siis päättyi pelaajan hyväksi välimiesoikeuden päätöksellä.

– Mielestämme meillä oli asianmukaiset perusteet purkaa Jonne Virtasen työsopimus. Kunnioitamme välimiesoikeuden päätöstä, ja asia on meidän osalta loppuun käsitelty, toteaa HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Virtanen jakoi tuomion Twitter-tilillään:

Lue myös:

Jonne Virtanen jatkaa Herningissä – tanskalaisseuran mukaan hyökkääjän kintereillä oli myös kaksi Liiga-seuraa

Jonne Virtanen jättää Tuton ja suuntaa Tanskaan

TPS:n kanssa riidellyt Jonne Virtanen pelaa torstaina Tuton riveissä

"Sopimusta meillä ei vielä ole" – Jonne Virtanen on silti mukana Tuton treeneissä

Jonne Virtanen: "Oli pakko tiedottaa, että löytää töitä" – kiistää siirtohuhut

TPS vapauttanut Jonne Virtasen seuran toiminnasta – IL: Syynä yhteenotto päävalmentajan kanssa

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jasse
Jonne
Ihan hyvä näin. Jonne sai korvaukset ja TPS yleisökadon. Tasapuolista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.