Saksa voitti Leijonat

Martin Divisek
Kaapo Kakko hankki Suomelle kaksi ylivoimaa ensimmäisessä erässä.
Kaapo Kakko hankki Suomelle kaksi ylivoimaa ensimmäisessä erässä.

Suomen ja Saksan välinen ottelu jääkiekon MM-kisoissa päättyi 2-4. Ensimmäisen erän jälkeen maalit olivat tasan 1-1. Suomen Harri Pesonen siirsi Leijonat johtoon, kun ottelua oli pelattu 15 minuuttia. Saksa tasoitti ylivoiman turvin kaksi minuuttia myöhemmin.

Toisessa erässä Suomi pääsi uudelleen johtoon, kun Juhani Tyrväinen suti kiekon verkon perukoille maalineduskahakasta. Saksan valmentaja Toni Söderholm haastoi tilanteen, koska Suomen pelaaja oli maalivahdin alueella. Tuomarit tulkitsivat, että tämä oli työnnetty alueelle.

Saksa tuli tasoihin uudelleen toisen erän loppupuolella. Dominik Kahun unohtui Suomen puolustukselta ja sivalsi ottelun 2-2:een.

Kolmannen erän alussa Saksan Leon Draisaitl vei ylivoimalla Saksan johtoon ensi kerran. Suomen hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia Draisaitl niittasi vielä Saksan neljännen maalin.

Ottelu oli Suomen viimeinen alkusarjan peli jääkiekon MM-kisoissa. Suomi on jo varmistanut paikan puolivälierässä.