Tuto teki tärkeitä jatkosopimuksia avainpelaajien kanssa

Lennart Holmberg
Niko Ahoniemi tuulettaa maaleja Tuton paidassa ensi kaudellakin.
Niko Ahoniemi tuulettaa maaleja Tuton paidassa ensi kaudellakin.

Jääkiekon Mestiksessä kolmanneksi päättyneellä kaudella sijoittunut turkulainen Tuto tiedottaa tehneensä jatkosopimukset kolmen pelaajan kanssa.

Hyökkääjä Niko Ahoniemen sekä puolustajien Mikke Levon ja Henry Mäntylän sopimukset kattavat kauden 2019–2020.

Ahoniemi, 23, oli viime kaudella Tuton paras pistemies runkosarjassa (15+18=33, jaetulla ykkössijalla Lassi Kokkalan kanssa) ja pudotuspeleissä (5+6=11). Hänet valittiin maaliskuussa Mestiksen kuukauden pelaajaksi sekä kertaalleen Mestiksen viikon pelaajaksi.

– Ahoniemi oli piste per peli pelaaja kuluneella kaudella, vaikka koko harjoituskausi ja paljon pelejä jäi väliin. Nyt tulevana kesänä Niko pääsee harjoittelemaan ehjänä ja ottaa ensi kaudella vieläkin kovempia harppauksia eteenpäin. Ahoniemi on pelaajana sellainen joita Tutoon haluamme, yhdistelmä taitoa ja luonnetta, Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola kuvailee tiedotteessa.

24-vuotias Levo oli kuluneella kaudella puolestaan Tuton tehokkain puolustaja. Pisteitä kertyi 39 ottelussa 7+15=22.

– Sarjan parhaimpia puolustajia ja varmasti ikävimpiä pelaajia pelata vastaan. Kiekollisessa pelissä Levon lahjakkuus alkoi tällä kaudella muuttumaan tulokseksi, mutta kiekoton pelaaminen johtaa liikaa jäähyaitioon. Levolla on kykyjä olla Mestiksen kiistattomasti paras puolustaja. Sitä varten hänen on myös kasvettava siihen, ettei jokaista iskua tarvitse kostaa ja miestä tarvitaan ennen kaikkea kaukalossa, Aittola arvioi.

Mäntylän, 21, kauden alku oli vaikea, kun jalkavamman kuntoutus vei nuorukaiselta koko viime kesän ja osan syksystä.

– Erittäin kovaluonteinen luupää, joka ei pelkää mitään eikä väistä ketään. Mäntylällä on myös kykyjä kiekolliseen peliin, jossa on aika ottaa steppi eteenpäin, Aittola sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Yhteistyötä kiitos!
TPS-Tuto yhteistyö
Hienoa työtä Tuto! Hyviä soppareita. Nyt kun vielä saamme lisää yhteistyötä ja pelaajavaihtoa TPS:n kanssa, niin alkaa homma toimimaan. Mitä enemmän Tuton try-outteja tulee TPS:iin, niin sitä enemmän nämä saavat kokemusta, näkemystä ja päätöstä siitä, pääsevätkö TPS:iin. Sama toisinpäin. Jos TPS:ssä ei tule onnistumisia, niin kannattaa ottaa vauhtia Tutosta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »