Miika Elomo jatkaa Tuton päävalmentajana ensi kaudella: "Tänä keväänä meillä on realistiset mahdollisuudet kirkastaa viime vuoden hopea"

Ari-Matti Ruuska
Intohimoisena lätkämiehenä tunnettu Miika Elomo jatkaa Tuton valmentajana myös kauden 2019-2020.

Jussi Leppäsyrjä

Tuton edustusjoukkueen päävalmentaja Miika Elomo teki maanantaina vuoden jatkosopimuksen Tuton kanssa. Elomo valmentaa kolmatta kokonaista kauttaan Tuton edustusjoukkuetta, joka sijoittui juuri päättyneessä Mestiksen runkosarjassa viidenneksi.

– On hieno luottamuksenosoitus, että saan jatkaa Tutossa. Valmentajan työn jatkumisen mahdollistavat aina pelaajat, jotka pelaavat tarpeeksi hyvin, Elomo sanoi.

– Kun tulimme Kiprun (Marko Kiprusoff) kanssa Tutoon, tavoitteemme oli nostaa joukkueen urheilullista tasoa, kasvattaa joukkueelle runko ja nostaa yhdessä A-nuorten valmennuksen kanssa junnujen tasoa niin, että sieltä alkaisi kasvaa omia pelaajia edustusjoukkueeseen.

– Mielestäni olemme onnistuneet näissä tavoitteissa. Erityisen ilahduttavaa on ollut se, miten nuorten SM-liigassa pelaavat A-nuoret ovat nyt sillä tasolla, että sieltä nousi jo tällä kaudella paljon pelaajia edustukseen. Muutama vuosi sitten se ei olisi ollut mahdollista.

Tuton käyrä on Elomon aikana ollut nousujohteinen.

– Ensimmäisellä kaudella olimme pronssipelissä ja viime vuonna finaalissa. Tänä keväänä meillä on realistiset mahdollisuudet kirkastaa viime vuoden hopea, Elomo kaavaili.

Tuto aloittaa kevään pudotuspelit tiistaina puolivälieräsarjalla SaPKo:a vastaan. Viime keväänä joukkueet kohtasivat välierävaiheessa ja Tuto oli silloin parempi otteluvoitoin 4–3.

– Vastakkain on heti ensimmäisellä kierroksella kaksi Mestiksen ikonista joukkuetta. SaPKo on hyvin valmennettu hyvä joukkue ja luvassa on tiukka ja tasokas sarja, Elomo sanoi.

– Me luotamme siihen, että se oma pelimme, jota olemme hioneet 50 pelin verran, vie meidät jatkoon. Meillä oli vaikea jakso keskellä kautta, mutta se kasvatti meistä entistä tiiviimmän ryhmän, joka uskoo omaan tekemiseensä. Sen runkosarjan viimeiset kymmenen peliä osoittivat.

Turun ja Savonlinnan välimatka on liki 500 kilometriä ja pelejä pelataan peräkkäisinä päivinä, joten matkustaminen tulee sarjassa nousemaan isoon rooliin.

– Kaiken mahdollisen vapaa-ajan pitää palvella seuraavaa peliä jo bussimatkoilla. Käy pelissä miten tahansa, se pitää pystyä käsittelemään pois mielestä saman tien, Elomo mietti.

– Ajatus ei saa karata yhtään asioiden edelle. Se, joka onnistuu elämään parhaiten hetkessä, pärjää aina keväällä.

Myös Tuton A-nuorten päävalmentaja Elmo Aittola jatkaa tehtävässään ensi kaudella seuran urheilutoimenjohtajan työn ohessa. Aittolan apuvalmentajana jatkaa Tommi Elomo ja uutena miehenä tiimiin liittyy tällä kaudella HC Indians Kaarinassa valmentanut Miikka Laaksonen.

– Saimme viime kaudella kaksi kenttää omia nuoria edustusjoukkueeseen, joten olemme menneet ihan oikeasti eteenpäin. A-nuoret ovat nyt konkreettinen osa Tuton Mestis-joukkuetta ja se on kovan työn, suunnitelmallisuuden ja erinomaisen yhteistyön hedelmä, Aittola sanoi.

– Harvoin on tullut vastaan valmentajia, jotka välittävät junioritoiminnasta yhtä paljon kuin Miika Elomo. Olemme tehneet hänen kanssaan muutaman vuoden läheistä yhteistyötä ja menneet tuloksen tasolla koko ajan parempaan suuntaan.

– Sitä paitsi, haluan vielä kerran kokeilla, pääsisimmekö lopultakin ensi kaudella Tepsin edelle, Aittola nauraa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Antonow
Vetää ihan sanattomaksi tämä uutinen
Olisi ollut kaikkien etu odottaa tämän kauden lopputulosta. Pahoin pelkään, että Elomon pelikirjalla tiputaan ekalla kierrokella jo SaPkolle. Sen verran kamalaa peli on koko kauden ollut :/
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tomppa
Tuton...
Tuton kausi päättyy Sapko peleihin valitettavasti.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »