Pikkuleijonat dramaattisten vaiheiden jälkeen välieriin – kisaisäntä Kanada kaatui jatkoajalla

AOP/Danny Murphy
Eeli Tolvanen alusti Suomen onnekkaan viime hetken tasoituksen.

Harri Ahola

Suomi selvitti dramaattisten vaiheiden jälkeen tiensä välieriin jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Pikkuleijonat kaatoivat varhain aamulla Suomen aikaa pelatussa puolivälierässä Kanadan jatkoajan jälkeen lukemin 2–1.

Isäntämaa Kanada otti vähämaalisessa ottelussa johdon heti toisen erän alussa, kun Ian Mitchell onnistui ohittamaan Ukko-Pekka Luukkosen. Sen jälkeen seuraavaa maalia saatiin odottaa aivan kolmannen erän loppuhetkille saakka.

Vielä minuutti ennen loppua Kanada oli kiinni välieräpaikassa, mutta Suomi onnistui tasoittamaan ilman maalivahtia vain 47 sekuntia ennen päätössummeria. Eeli

Tolvasen roiskaisu maalille kimposi maaliin Aleksi Heponiemen jalasta, mutta videotarkistuksessa sitä ei katsottu potkuksi vaan kimmokkeeksi. Näin ottelu eteni jatkoajalle.

Kanadalla oli heti jatkoajan alussa loistava tilaisuus ratkaista ottelu, kun sille tuomittiin rangaistuslaukaus. Luukkonen onnistui kuitenkin torjumaan Maxime Comtois'n yrityksen.

Sitten iski Suomi, kun jatkoaikaa oli pelattu hieman yli viisi minuuttia. Sankariksi nousi Toni Utunen, joka onnistui iskemään kiekon Kanadan maaliin.

Seuraavan kerran Suomi on tulessa perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun se kohtaa välierässä Ruotsin yllättäneen Sveitsin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Veijo
Den glider in
Otan sanani takaisin näistä kisoista. Nyt meni jännäksi!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pallon puolesta
Jääkiekko lopetetaan
Taas on velat saatavia!

Vieläkin jotkut uskaltaa väittää, että "Koko Suomi juhlii!", kun leijonat pelaa ja voittaa. Totuus on, että hyvin harvaa oikeasti kiinnostaa. Isointa osaa rehellisesti sanottuna: EVVVK!

Maailmasta ei puutu mitään, jos jääkiekko lopetetaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hockey ok
Vast: Jääkiekko lopetetaan
Sinuakin kiinnosti niin paljon, että kirjoitit sitten koko viestin asian tiimoilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Edustusasu
Kovin oudon oloinen edustusasu Eeli Tolvaseksi väitetyllä pelaajalla. Olisin odottanut jotain sinivalkoista.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »